
Torilla joulu tulee pitkän kaavan mukaan
Keski-Euroopassa jouluun valmistaudutaan pitkän kaavan mukaan. Saksassa joulutorit avautuvat kymmenissä kaupungeissa jo hyvissä ajoin. Joulutorilla vietetään avajaisia viimeistään noin kuukausi ennen joulua.
Joissakin kaupungeissa joulutori on avoinna uuteenvuoteen asti seitsemänä päivänä viikossa.
Saksassa joulutoreja on moneen lähtöön. Krääsääkin on myynnissä, mutta valtaosa joulutoreista on rakennettu huolella ja ajatuksella. Kojut ovat yhtenäisen näköisiä, aidot havut tuoksuvat ja hehkuviini maistuu. Tuhansilla ja taas tuhansilla jouluvaloilla luodaan lisää tunnelmaa.
Saksalaisella joulutorilla tulee väistämättä mieleen ajatus: tällainen sopisi Vanhaan Raumaan kuin lahjasäkki joulupukin käteen.
Unohdetaan hetkeksi määräykset, rajoitukset ja se työn määrä, jonka joulutori vaatii. Sen sijaan annetaan vaikuttajien ja asiantuntijoiden lennättää mielikuvitusta ja pohtia, mikä voisi toimia ja mikä ei.
”Puitteet jo valmiina”
– Erinomaisen hyvä idea, toteaa Vanha Rauma Yhdistyksen puheenjohtaja Tapio A. Nurmi.
Itsekin Vanhassa Raumassa asuva Nurmi pitää kaikkein tärkeimpänä sitä, että kaupunginosa säilyy ”kaikin tavoin elävänä”. Hän on aina haaveillut, että Vanhaan Raumaan tulisi sepän paja.
– Toritoimintaa täällä on aina ollut. Kuulostaa ihan hyvältä, että joulumarkkinat kestäisivät pitempään kuin sen yhden hetken.
Tapio A. Nurmi ei voi puhua kaikkien asukkaiden suulla, mutta hän uskoo, että lisääntyvä toiminta ei ketään haittaa.
– Tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että on monipuolista elämää, sekä kaupankäyntiä että asukkaita.
”Kokeilematta ei voi tuomita”
Rauman museonjohtaja Kirsi-Marja Siltavuori-Illmer kertoo pitkään ihailleensa Tukholman Skanssenin museoalueen joulutoria.
– Innostuin kovasti Skanssenin tunnelmasta. Raumalla joulutorin voisi pystyttää Kalatorille, Siltavuori-Illmer miettii.
– Kokeilematta ei ajatusta voi tuomita. Joulutori vahvistaisi Vanhan Rauman imagoa.
Museonjohtajan mukaan joulutori tulisi tuotteistaa fiksusti ja kojujenkin pitäisi olla tyylikkäitä.
– Meiningin tulisi olla paikallista ja näkyä yleisilmeessä ja koristelussa. Krääsän markkinoita ei joulutorista saisi tehdä, tarjolla saisi olla vain kotitekoista!
Kuukausi kuulostaa Kirsi-Marja Siltavuori-Illmeristä pitkältä ajalta, lyhyempikin aika riittäisi.
”Jos tahtoa riittää”
Rauma city -hankkeen vetäjä, Rauman isäntä Hannu ”Tunnu” Pärssinen on joulutorin kannattaja. Ei mahdoton ajatus, jos tahtoa riittää, hän muotoilee.
– Pitää nähdä, että se ei ole yhden vuoden juttu vaan pitempiaikaista toimintaa.
– Muutama turkulainen asiakas on jo todennut, että eihän Turku mikään joulukaupunki ole, vaan Rauman on sellainen oltava! Vanhassa Raumassa olisi valmiina ihanteellinen miljöökin.
Pärssinen on nauttinut joulutorin tunnelmasta Ranskan Lyonissa.
– Ei iso, mutta älyttömän hieno. Tarjolla oli ranskalaiseen tapaan kaikenlaisia herkkuja, ja myös koristeluun oli panostettu.
Rauman isäntä miettii vain väestöpohjan pienuutta ja sitä, kannattaako kaupanteko. Myös torin fyysinen rakentaminen saa mietteliääksi.
– Kuka maksaisi kojut? Varmaankin kaupunki ja kauppiaat yhdessä. Pitäisi myös miettiä kojujen kuljetus ja säilytys.
Joulutori voisi Tunnu Pärssisen mielestä asettua torin keskialueelle sekä Raatihuoneen eteen. Myös paikalliset kivijalkakauppiaat pääsisivät hyödyntämään toria.
– Ravintolat voisivat myydä glögiä, tosin se vaatii jo sitten luvat ja aidatut alueet.
Luistinradasta Pärssinen innostuu.
– Savilanpuisto olisi siihen tarkoitukseen erinomainen paikka, hän kaavailee.
”Porilaiset vihreiksi kateudesta”
Vanhan ajan oikeita havuja, käsitöitä, glögiä, jouluisia tavaroita, paikallisia kuoroja laulamassa joululauluja...
– Ja tietysti ”näppiruokaa” lähialueelta ja pitsiä jouluisesti toteutettuna. Toteutus olisi tehtävä tyylillä, kaavailee Rauman kaupungin vs. matkailujohtaja Irene Villanen.
Ja kun kaiken tekee viimeisen päälle hienosti, on näkyvyyttäkin helpompi saada. Sitä nimittäin tarvitaan.
– Markkinointiin on panostettava niin, että saadaan porilaiset vihreiksi kateudesta, Villanen heittää.
Sekin on tärkeää, että työ ei jää muutaman ihmisen harteille. Matkailujohtaja pitää ehdottoman tärkeänä sitä, että toimintaan sitoutuu mahdollisimman monta käytännön toimijaa.
Joulutorilla olisi matkailullisesti mahdollisuuksia.
– Raumalla on jo silakkamarkkinat ja Mustan pitsin yö, kyllähän tänne ihmisiä tulee. Joulutoria pitäisi toteuttaa ainakin viiden vuoden ajan ja vasta sitten katsoa, toimiiko se, Irene Villanen toteaa.
”Muuta kuin autosta myyntiä”
Myös Vanhan Rauman korjausrakentamiskeskuksessa työskentelevä neuvonta-arkkitehti Kalle Saarinen korostaa laatua niin tapahtuman sisällössä kuin ulkoisessa olemuksessa.
– Sen täytyy olla jotain muuta kuin autosta myyntiä.
Hän kaavailee, että Raatihuoneen eteen voisi hyvinkin rakentaa ”myyntikojukylän”. Siitä on kuitenkin pidettävä huoli, että torin vakiokauppiaat pystyvät toimimaan normaalisti.
Kuukauden kestäviin markkinoihin Kalle Saarinen ei usko, mutta parin viikon rupeama voisi hyvinkin toimia.
– Ehdottomasti tutkimisen arvoinen paikka.
Hän painottaa markkinoinnin merkitystä.
– Markkinointisuunnitelman voisivat tehdä vaikka Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijat. Lisäksi joku visionääri voisi käytännössä hahmotella, miltä tori näyttäisi ja miten toiminta tukisi Vanhan Rauman historiallista kuvaa.
Joulutori olisi juuri sitä, mitä torille koko ajan kaivataan eli elävöittämistä, Kalle Saarinen sanoo.
Nuorempaa arkkitehtisukupolvea edustava Timo Tuomola pitää joulutoria ”tosi hienona ideana”. Rauman torille joulutapahtuma sopisi, sillä torilla on muutenkin ”pientä liikettä” havaittavissa.
Tuomolakin korostaa joulutorin imagoa. Paellapannut ja halpatuontitavarat eivät torille sovi.
– Rauhallista tunnelmaa, paikallisten tuottajien tuotteita ja soittajia omasta takaa, Tuomola toivoo. Myös hän on lyhyemmän torirupeaman kannalla, pari viikkoa ennen joulua voisi ainakin aluksi olla sopivampi kuin neljä viikkoa.
Ensin kolme päivää?
Vanhan Rauman yrittäjä Pekka Palmu keksii haastattelun aikana, että mitä sitä turhaan miettiä, onko neljä viikkoa parempi vai kaksi.
Palmu ehdottaa, että lähdetään liikkeelle kolmen päivän suunnitelmalla. Lauantaina joulutorilla tarjolla olisi paikallisten tuottajien tuotteita, sunnuntaina mukaan tulisivat valtakunnalliset kauppiaat ja maanantaina taas olisi vain paikallisia joulutorimyyjiä.
– Luonnollisesti painopiste olisi kädentaitojen tuotteilla. Joulutori olisi vähän kuin pidempi versio Tonttujen yöstä, Rauman Yrittäjien hallituksessa istuva Palmu huomauttaa.
Hän ei ole kuullut yhdenkään yrittäjän valittavan joulumarkkinoista tai Tonttujen yöstä. Vanhan Rauman kauppiaat toivottavat tapahtumat tervetulleiksi, kun sukkia ei tulla myymään sukkakaupan eteen tai kenkiä kenkäkaupan ikkunan alle.
– Eikä rahakaan ole ongelma. Jos tapahtuma tehdään hyvin fiksusti, löytyy markkinointiin varmasti muitakin rahoittajia kuin yrittäjät, Pekka Palmu laskee ja viittaa kaupungin panostukseen.
Kaija Ulmanen

