Kuva
Riimittelijä. Eero Kortelahtea on turha pyytää räpäyttämään toisten biisejä. Seminaarinmäeltä löytyy kyllä aineksia lauluun jos toiseenkin. -Parhain meininki syntyy usein improvisaation pohjalta.

Räppäävä kansankynttilä

AIKALISÄ | 26.09.2008 klo 09.45 | 

”Ei räppäri toisten biisejä vedä. Itse ne sanat on keksittävä!”

Näin lataa Rauman opettajankoulutuslaitoksen opiskelija Eero Kortelahti. Hän on Roomalaiset kynttilät -nimisen bändin solisti ja biisien sanoittaja.

Eeron lisäksi Roomalaisiin kynttilöihin kuuluvat Markus Kivivuori, Antti Vettenranta ja Jan Krappala. Eero räppää ja pojat soittavat. Bändin tyyliin kuuluu ennen kaikkea irvailu koulua kohtaan – sanoituksissa piikitellään sekä OKL:n opettajia että oppilaita.

– Irvailu pysyy kuitenkin hyvien tapojen rajoissa, Eero vakuuttelee.

Vino hymy saa hieman epäilemään...

Katkeruuden purkamista. Roomalaiset kynttilät syttyivät vuonna 2005. Mistä moinen bändin nimi?

– Rooma viittaa tietysti Raumaan ja kynttilä-nimi tulee meistä opettajista kansankynttilöinä. Meillä on muuten omat bändipaidatkin, Eero esittelee päällään olevaa hupparia.

Alussa pojat änkesivät itse itsensä jokaiseen koulun kissanristiäiseen, mutta nykyisin he saavat esiintyä onneksi ihan kutsusta.

Kappaleiden sanat syntyvät vaikka luennolla sattuneista tilanteista tai jonkun opettajan suustaan päästämistä sammakoista. Eero suhaa usein vihkon marginaalit täyteen uusien biisien aiheita.

Myös joidenkin persoonien hauskuus tai ärsyttävyys saavat riimihanat aukeamaan.

– Ja jos joku on raivostuttavan komea ja seksikäs, niin pakkohan sitä omaa katkeruutta on biiseihin purkaa, Eero nauraa.

Lepakkotiimi temmeltää Vammalassa. Vammalasta kotoisin oleva Eero kiinnostui räpistä jo yläasteella. Häntä eivät piano- tai kitaratunnit jaksaneet kiinnostaa, vaikka äiti yrittikin häntä niille työntää.

Ensimmäisiä omia räpäytyksiä hän nauhoitti kaseteille veljensä kanssa. Lukioikäisenä hän perusti kavereidensa kanssa Lepakkotiimi-nimisen bändin. Yhtye elää ja voi hyvin edelleen, ja siltä on juuri ilmestynyt levykin: Varakkaat köyhät, ylpeät nöyrät.

Eero Kortelahti aikoo jatkaa musiikin tekemistä opettajan työn ohessakin. Milloin räppäri muuten on parhaassa iässä?

– Sanoisin, että parin vuoden päästä eli vielä ollaan kehityskelpoisessa vaiheessa!

Anni Teppo