Katso kuvat
Kuva

Madonnan konsertti oli kuin kellontarkka teatteriesitys

VIIHDE | 07.08.2009 klo 11.18 | 

Madonnan karisma osoitti tehonsa myös hänen Suomen-konsertissaan. Megatähti keräsi torstai-iltana vaivatta katseet, vaikka moni muu nimekäs tähti olisi ollut pulmissa 90 metriä leveällä esiintymislavalla.

Estradishow osoitti, että Madonna on erinomainen tanssija – ehkä jopa parempi kuin laulajana. Neljä isoa videoseinää takasivat, että myös taaimmaiset katsojat näkivät hyvin, mitä popin kuningatar teki massiivisella esiintymislavalla.

Madonnan kiertueen show on koreografialtaan niin tarkka, että spektaakkeli on pikemminkin teatteriesitys kuin popkonsertti. Improvisointi jäi illan tapahtumassa pakostakin hyvin vähiin.

Popin megatähti esittäytyi suomalaisyleisölle konsertin alun intro-osuuden jälkeen kappaleella Candy Shop. Sen tavoin yleisön mieleen olivat myös Vogue ja Beat Goes On.

Madonnan ehkä haavoittuvin puoli on hänen kappalemateriaalinsa. Konsertissa osa sävelmistä ei yltänyt aivan samalle tasolle kuin hienon palapelin kaikki muut osat. Tästä taisi kertoa sekin, miten selvästi yleisömeren suosikkeja yli muiden olivat artistin hitit Like a Prayer, Into The Groove ja Give It 2 Me.

Jopa kohtuuttomia vaatimuksia

Vaikka Sticky & Sweet -kiertue on ollut suuri yleisömenestys, Madonna on saanut viime konserteistaan myös arvostelua. Soraäänien mukaan hän ei ole nyt tuntunut antavan esiintymisissä kaikkeaan.

Suomessa nähdyssä show’ssaan Madonna kuitenkin todisti väitteen, jonka mukaan hän vaatii täydellisyyttä sekä itseltään että koko kiertuetiimiltään. Popin kameleontin työmoraali on niin kova, ettei häneltä osaa vaatia spontaania innostusta.

Madonnan kellontarkan konsertin suurin yllätys löytyi yleisön puolelta. Jos poppia pidetään teinimusiikkina, tämän konsertin yleisö oli isolta osalta pikemminkin teinien vanhempia. Keski-ikäisten ohella katsojissa näkyi kypsemmänkin iän väkeä, kuten vaikkapa toinen tinkimättä omaa visiotaan seuraava naistaiteilija, Miina Äkkijyrkkä.

Jätkäsaareen saapui torstaina 85 000 lipun ostanutta katsojaa, mikä nosti tapahtuman Pohjoismaiden tähän mennessä suurimmaksi maksulliseksi konsertiksi. Helsingin-esiintyminen keräsi tiettävästi myös Madonnan koko kiertueen suurimman yleisömäärän.

Poutasää suosi jättishow’ta, joka houkutteli myös konserttialueen ulkopuolelle tuhansia Madonnasta kiinnostuneita.