Katso kuvat
Kuva
Sata Dance Manian järjestäjät Ville Rantanen (vas.) ja Matti Jussila kannustavat bilettäjiä pukeutumaan halloweenin mukaisesti.

Huippukallis tiskijukka tanssittaa raumalaisia

VIIHDE | 29.10.2009 klo 11.39 | 

Äijänsuon Areena on nuorisotapahtumien keskipisteenä seuraavan kolmen viikon aikana kahdesti.

Ensin tulevana viikonloppuna järjestetään hyvän vastaanoton viime helmikuussa saanut tanssimusiikkitapahtuma Sata Dance Mania ja marraskuussa täysin uusi tapahtuma WakeUp!Rauma.

Lukion oppilaskunta on vahvasti WakeUp!Rauman suunnittelussa ja järjestelyissä mukana.

– Nuorille suunnattuja tapahtumia on Raumalla tosi vähän. Ja joskus aikuisten nuorille järjestämät tapahtumat ovat sellaisia, etteivät ne kiinnosta nuoria, lukiolainen Nita Syväoja selventää tilannetta.

Muotia ja musaa

Musiikkipiireistä raumalaisille hyvin tuttu Markku Pekonen tarttui nuorten kiinnostukseen järjestää oma tapahtuma.

Tapahtumasta tuleekin nuorten näköinen, aina esiintyjiä myöten.

– Täytyy tunnustaa, etten ollut edes kuullut kaikista bändeistä, joita nuoret ehdottivat esiintymään, Pekonen nauraa.

WakeUp!Rauman esiintyjäkaartiin kuuluu Asa & Jätkäjätkät, raumalainen G.F.D. sekä euralainen metallilupaus Like Tomorrow.

Pelkkää musiikkia WakeUp!Rauma ei tarjoa.

– Meillä on muun muassa muotinäytös ja muuta trendimeininkiä.

Pekosen lisäksi tapahtumaa ovat järjestämässä kaupunki ja Kirre Koivunen, joka on lanseeraamassa uutta kulttuurista nuorisokeskusta.

– Kirrellä on tuoreita ideoita ja valtavasti intoa, joten hänen kanssaan olen tekemässä yhteistyötä jatkossakin, Pekonen kertoo.

Huippukallis tiskijukka

Tulevan viikonlopun Sata Dance Manian todellinen vetonaula on ruotsalainen dj Stonebridge, joka on ollut muun muassa Grammy-ehdokkaana.

– Stonebridge maksaa triplasti sen, mitä viimeksi maksoivat kaikki esiintyjät yhteensä, Sata Dance Manian järjestäjä Ville Rantanen kertoo.

Tällä kertaa Sata Dance Manian järjestäjät ovat laajentaneet bileensä kaksipäiväisiksi. Perjantaina tapahtumalla ei ole ollenkaan ikärajaa.

– Tämä johtuu siitä, että viime bileiden jälkeen saimme paljon palautetta ikärajan takia. Päätimme järjestää teineille sellaiset bileet, ettei ole ennen Raumalla koettu.

Valoa Euroviisuista

Suoraan Kaliforniaan jäähallin keikalta suuntaavan dj Stonebridgen lisäksi Sata Dance Maniassa levyjen kimpussa häärivät JS16, Joonas Hahmo sekä raumalaislähtöinen Heikki Liimatainen ja raumalainen dj Vertigo.

Sata Dance Manian pitäisi miellyttää myös silmää, sillä tapahtuman valokalustoa käytettiin Helsingin Euroviisuissa vuonna 2006.

– Todellinen valoshow on luvassa, Ville Rantanen hehkuttaa.

JUSSI HIETIKKO
Sata Dance Mania pe 30.10. klo 19 (ikärajaton) ja la 31.10. klo 20 (K-18).WakeUp!Rauma 20.11. klo 18 alkaen.