Miljoonan euron kiista Vuojoen restauroinnista
Eurajoen kunnanhallitus päätti viime kokouksessaan hakea korkeimmalta hallinto-oikeudelta valituslupaa Helsingin hallinto-oikeuden päätökseen. Se hylkäsi kunnan valituksen Vuojoen restaurointihankkeen arvonlisäverotuksesta.
Lounais-Suomen verovirasto teki alkuvuodesta päätöksen, jossa se katsoi, ettei Eurajoki ole harjoittanut sellaista kulttuuritoimintaa, josta seuraisi arvonlisäverolain mukainen palautusoikeus.
Se näkee asian niin, että muhkeat restaurointikustannukset eivät kohdistu kulttuuriin vaan kunnan harjoittamaan kiinteistön vuokraustoimintaan.
Kunta näkee asian toisin, valitti ja valitus hylättiin. Kyse on noin miljoonasta eurosta.
Simtimber Ky:n kanssa tehdyn kaukolämpösopimuksen purkamisesta oli neuvoteltu sopimusluonnos, jonka kunnanhallitus hyväksyi ja päätti samalla lähettää sen valtuustolle tiedoksi.
Kyse on Eurajoen yhteiskoulun, kristillisen kansanopiston ja Eurajoen Vuokra-asunnot Oy.n kohteiden lämmittämisestä, josta on nyttemmin pyydetty uudet tarjoukset.
Opistolta tiloja
yhteiskoululaisille?
Eurajoen kristillisen opiston tukemuiseen varataan ensi vuodelle 15 000 euron määräraha. Samalla päätettiin tiedustella, olisiko opistolla tarjota opetustiloja yhteiskoululle, jonka peruskorjaus on tarkoitus toteuttaa ensi ja sitä seuraavana vuonna.
Wuojokiseura oli anonut 10 000 euroa ensi vuodelle voidakseen toteuttaa hankkeensa, joihin kuuluu mm. torpparimuistomerkin pystyttäminen Eurajoelle. Kunnanhallitus ei määrärahalle lämmennyt.
Eurajoki osallistuu nk. Selkämeren rannikon matkailutiehankkeeseen, jossa on tarkoitus tehdä keskiaikaisesta rantatiestä matkailutie.
Mukana on seitsemän kuntaa.



