Kyläaktiivit eivät anna periksi

KUNNALLISVAALIT 2008 | 01.10.2008 klo 14.03 | 

Säkylässä torstaina järjestetyssä Sisu-seminaarissa keskusteltiin kylien tulevaisuudesta ja asukkaiden tarvitsemien palvelujen järjestämisestä. Suomen Kylätoiminta ry:n puheenjohtaja, professori Eero Uusitalo varoittaa kuntaliitosten ansoista.

– Mikäli esimerkiksi kuntaliitoksin laajenevaa Euraa lähdetään kehittämään vain yhden keskustaajaman ehdoilla, tehdään paha virhe, hän sanoo.

Hän perustelee näkemystään sillä, että jos kuntakeskuksen ympärillä olevat alueet kuihtuvat, koko kunnan elinolosuhteet ja hyvinvointi heikkenevät.

Uusitalon mielestä kuntakoon kasvu pakottaakin tarkentamaan ja avartamaan kunta-käsitettä.

”Valta vaarassa
loitota kylistä”

Lokakuussa järjestettävät kuntavaalit ovat Uusitalon mukaan kylille entistä tärkeämmät. Hän arvioi, että pahimmassa tapauksessa ne saattavat johtaa demokratian kaventumiseen.

– Näin käy, mikäli entistä harvempi kyläläinen pääsee suoraan osalliseksi kunnalliseen päätöksentekoon valtuustojen ja lautakuntien määrän supistuessa. Uusitalo vaatii, että kuntien on otettava kyläaktiivit neuvottelukumppaneiksi ja mukaan päätöksentekoon.

– Sopivina neuvottelueliminä toimisivat kylä- ja kotiseutuneuvostot.

Uusitalo muistuttaa, että Suomi on EU:n huippumaa kylien kehittämisessä. Suurimman kiitoksen hän antaa kylien asukkaille, jotka ovat toteuttaneet sinnikkäästi kehittämishankkeita.

– Tämä asia nousee aivan liian harvoin esiin.

Palvelut vaarassa
loitota kylistä

Seminaarissa kuultiin myös Euran Mannilan kyläyhdistyksen puheenjohtajan Pirkko Ketolan ja Köyliön Kankaanpään kyläyhdistyksen puheenjohtajan Samuli Vahteriston puheenvuorot.

– Mannilassa päällimmäisin huoli liittyy palveluiden puuttumiseen. Esimerkiksi linja-auto ei kulje, mutta mummutaksi vie kaksi kertaa viikossa autottomat asiointireissulle, Ketola kertoo.Periksi kyläläiset eivät kuitenkaan taantumalle aio antaa.

– Kun Eura, Kiukainen, Köyliö ja Säkylä yhdistyvät, suurkunnan alueella on 32 toimivaa kyläyhdistystä. Porukka on niin iso, että aivan varmasti meidän ääntämme päättäjien on pakko kuunnella.

Vahteristo puolestaan ei odota kuntaliitosten tuovan pelkästään hyvää.

– Köyliö on kylien kunta. Kyläyhdistyksillä on hyvät neuvotteluvälit kunnan kanssa, ja kylien tarpeet on ymmärretty. Arveluttaa, millainen muutos tähän tulee, kun Köyliö liittyy Euraan, Vahteristo pohdiskelee.


MERJA MAANSALO