
Länsi-Euran koulun lakkautus kaihertaa yhä
Kiukaisten ja Euran liitos ensi vuonna ei ole valtuustoveteraani Simo Lähteenmäen (vas.) ensimmäinen kuntaliitos. Kipinä kunnallisiin asioihin syttyi 70-luvun alussa, kun Honkilahti liittyi Euraan.
Ensimmäisen kerran honkilahtelainen Lähteenmäki asettui ehdolle vuonna 1972. Euran valtuustossa hän on vaikuttanut vuodesta 1976 lähtien, yhteensä 32 vuotta.
Päättyvältä kaudelta Lähteenmäen hampaankoloon on jäänyt Länsi-Euran koulun lakkauttaminen, joka sinetöitiin vuosi sitten valtuustossa 23–12 äänestyksen jälkeen.
Miksi olet ehdolla?
– Itselläni on vielä kiinnostusta olla mukana, kun kuntokin on suht hyvä. Tämä on kuin pääluottamusmiehen homma, että haluaa ihmisten asioita ajaa. Sellainen on vähän niin kuin veressä, kun olen aika sosiaalinen luonne.
Miksi vasemmistoliitto?
– Olen isosta perheestä lähtöisin ja nähnyt elämän niukkuuden. Se vaikutti myös, että Honkilahti liitettiin 1970 Euraan, se oli sellainen tapaus jota tuli seurattua.
Mitä päättyvällä valtuustokaudella on saatu aikaan?
– Hyvää oli se, että saatiin kuntaliitosprosessi päätökseen.
– Masentavinta oli, että Länsi-Euran koulu suljettiin. Siitä en tahdo päästä yli lainkaan. Pienen turvallisen koulun pitäisi olla kunnalle kilpailutekijä.
– Vesihuollon laajentaminen Etelä-Euraan on ollut iso investointi, mutta kyllä siihen on hyvä satsatakin.
Mitä odotat tulevalta valtuustokaudelta?
– Tärkeintä on kuntaliitos, joka alkaa muotoutua ensi vuonna, kun työryhmätyöskentely alkaa. Odotuksena on, että saadaan paras mahdollinen kokonaisuus ja pidettyä kuntalaiset tyytyväisinä.
– Huoli on, että palvelut pystytään säilyttämään haja-asutusalueella. Elinkeinopolitiikassa pitää aktiivisesti toimia sen eteen, että saamme uusia työpaikkoja ja veronmaksajia. Se on koko Satakunnassa hieman leväperäisesti hoidettu alue.
Uskotko suur-Euran syntyvän kivuttomasti?
– Ihan selvä on, että vielä tulee paljon asioita, joista ollaan eri mieltä, mutta niistä pitää vain löytää ratkaisut neuvottelemalla. Tämä on yksi yhteinen kunta, ja siitä on lähdettävä. Eura suurimpana kantaa tietysti suurimman vastuunkin.
IRENE UUSI-KILPONEN



