Kolmannen polven sosiaalidemokraatti
Yrittäjä Seppo Mäki, 69, ei ole vieras tekijä kunnallismaailmassa. Kokemusta on kahden kauden verran Rauman ja yhden kauden verran Pyhärannan kuntapolitiikasta.
Viime vuodet Mäki on ollut vahvasti taustavaikuttajan roolissa, sillä hän toimii Pyhärannan työväenyhdistyksen puheenjohtajana.
Pyhärannan tulevaisuuden suunnasta Mäellä on selvät mielipiteet. Tärkeimpänä hän pitää kuitenkin hyviä yhteistyösuhteita sekä kunnan sisällä että naapureihin päin.
Miksi olet ehdolla?
– Kuntaliitosasia on repinyt sosiaalidemokraattien ryhmää niin, että tuli kova kiire saada ehdokkaita. Tulin hännähuippuna mukaan. Kun hain ehdokkaita, monet kysyivät, miksi et itse lähde.
Miksi SDP?
– Olen kolmannen polven sosiaalidemokraatti. En ole koskaan ajatellut mitään muuta puoluetta. Sosiaalidemokraatit on sellainen kuin Pyhärantakin. Siellä on vetoa etelään ja pohjoiseen, ja se on repäissyt meidän ryhmän kahtia.
Mitä päättyvällä valtuustokaudella on saatu aikaan?
– Hyvää oli se, että pystyttiin tasapainottamaan kunnan taloutta. Se on etu sekä kuntaliitoksen vastustajille että puolustajille. Rauma-sopimuksessa yhtenä ehtona oli, että kunta noudattaa tasapainottamisohjelmaa. Siitä kuuluu ansio koko valtuustolle.
– Syöpäsairaiden avustuksen poistaminen riipaisi hyvin syvältä. Sitä vastaan demarit äänestivät.
– Huonoa oli myös se, että ajauduttiin pattitilanteeseen kuntaliitospäätöksessä, ja se johti hallituksen luottamuksen menettämiseen.
Mitä odotat tulevalta valtuustokaudelta?
– Tärkeimpänä pidän hyvien suhteiden luomista kaikkiin naapureihin eli Raumalle, Laitilaan ja Uuteenkaupunkiin.
– Erittäin suuri haaste on siirtoviemärin järjestäminen kunnan eri osien välille. Se on myös suuntapäätös, että mihin likavedet juoksutetaan.
Mihin suuntaan Pyhärannan pitäisi ensisijaisesti hakea yhteistyötä?
– Pyhäranta kuuluu Rauman työssäkäynti- ja asiointialueeseen. Paras-hankkeen johtava ajatus on ollut perustaa juuri niihin liitokset tai yhteistoiminta-alueet. Pyhärannan verotuloista 70 prosenttia tulee Raumalta, jos muistan oikein.
Mitä kunnan pitäisi tehdä, jotta rahat riittävät?
– Pyhärannassa on koko 2000-luvun raavittu budjettia ja nostettu veroja ja maksuja. Nyt alkaa olla se piste, mistä ei päästä enää yli. Palvelut on vedetty niin alas, että taso täyttyy juuri ja juuri. Väkisinkin tulee eteen se, että pitää tehdä ratkaisuja ensin lisätystä yhteistyöstä, joka johtaa kuntaliiitokseen. Omaisuuden myynnillä voidaan maksaa velkoja, mutta syömävelkaa sillä ei pidä paikata.
IRENE UUSI-KILPONEN



