
Kaupunginjohtajalla masentava ennuste Rauman ensi vuoden verotuloista
Taloudessaan vahva Rauma ei pääse ensi vuonna mässäilemään suurtuloilla. Ei ainakaan, mikäli kaupunginjohtajan talousarvioesitystä on uskominen.
Kuntaliitto ennustaa, että Rauman verotulojen kasvu jäisi ensi vuonna vain 2,3 prosenttiin. Kaupunginjohtaja Arno Miettinen uskoo puoli prosenttiyksikköä parempaan, 2,8 prosentin kasvuun.
– Olisi vaatinut aikamoista rohkeutta arvioida toisin, sanoo Miettinen.
”Riski joka
voidaan ottaa”
Kuluvan vuoden tulokertymä näyttää Raumalla vielä hyvältä. Elokuun loppuun mennessä Rauman verotulot olivat kasvaneet 9,5 prosenttia.
– Emme usko, että lamaa tulee, mutta olemme painaneet kytkimen pohjaan, jotta ollaan valmiita pysähtymään. Oleellista olisi, että pääsisimme rakentamaan taloutta tasaisesti ilman äkkinäisiä liikkeitä suuntaan tai toiseen, sanoi Miettinen.
Miettinen esitteli eilen ensi vuoden budjettiehdotuksensa, jonka tulos painuu 4,2 miljoonaa euroa alijäämäiseksi.
– Arvioimme, että tämän riskin Rauman kaupunki pystyy ottamaan. Minulla on toive, ettei budjetti toteutuisi näin alijäämäisenä, mutta se on niin sanotusti korkeimman kädessä, toteaa Miettinen.
Menot kasvavat
8 prosenttia
Koko talousarvioehdotus päätyy liki 190 miljoonan euron loppusummaan. Nykyisestä noin 26 miljoonalla eurolla paisunut budjetti johtuu siitä, että Rauma kasvaa ensi vuonna.
Noin 560 uutta työntekijää tulee palkkalistoille, kun kansanterveystyön kuntayhtymä lakkautetaan ja Lapin kunta liittyy Raumaan.
Strategia- ja talousarviopäällikkö Olli Laapas laskee, että todellista menokasvua kertyy ensi vuonna noin kahdeksan prosenttia. Kuluvan vuoden talousarviossa Rauma lisäsi menojaan kymmenen prosenttia.
Hoitajat palkataan
vakinaisiksi
Miettisen budjetissa satsataan vanhustyöhön ja terveydenhuoltoon. Luvassa on kaikkiaan yhteensä 21 uutta vakinaista toimea.
Rauman piti lisätä tänä vuonna vanhainkotien henkilökuntaa, jotta suositus 0,6 hoitajasta asukasta kohden täyttyisi.
Nyt edessä on kuitenkin yhdeksän hoitajan vakinainen palkkaus Rauman vanhainkoteihin ja viiden Lapin palvelukeskukseen. Syynä on parantunut työllisyystilanne, jonka vuoksi ammattitaitoista henkilökuntaa ei saada töihin työllistämismäärärahoilla.
– Parempi, että suositusten mukainen mitoituksen alaraja saavutetaan vakinaisella henkilöstöllä. Se tuo pysyvyyttä ja laatua, näkee Miettinen.
Remonteille
annettu jo rahaa
Investointipuolella Raumalla on edessä paluu aiempaa maltillisempaan, 11,6 miljoonan euron summaan. Tänä vuonna koko potti on huikeat 22,4 miljoonaa euroa.
Investoinnit painottuvat apulaiskaupunginjohtaja Tomi Suvannon mukaan vahvasti peruskorjauksiin. Isoa osaa hankkeista on jo rahoitettu etukäteen tänä keväänä tilinpäätöksen yhteydessä.
Valtuusto määräsi tuolloin rahoitusta merikoulun ja Nanun koulun saneerauksille, pohjoisten kaupunginosien päiväkodille sekä uudelle Pohjoiskehälle.
Lainaa kaupunki ei ota edelleenkään, ja tuloveroprosentti pysyy 18:ssa. Liitoskuntien velkoja budjettiin tulee yhteensä 2,7 miljoonaa euroa, joista Rauma aikoo kuitata puolisen miljoonaa pois ensi vuonna.
Kaupunginhallitus alkaa ruotia ensi viikolla kaupunginjohtajan talousarvioehdotusta. Valtuustotasolla budjetista päätetään marraskuun 10. päivä.
IRENE UUSI-KILPONEN



