ULKOMAAT | 05.02.2012 klo 11.00 | 
Tanskassa Kastrupin lentokentällä 135 ihmistä on evakuoitu lentoyhtiö SAS:n koneesta, kun matkustamossa havaittiin savua ennen koneen lähtöä. Norjalaislehti VG:n mukaan koneessa olivat myös Norjan kruununprinssi Haakon sekä kruununprinsessa Mette-Marit.

Gallup? Presidentinvaaleissa saa äänestää 18 vuotta täyttänyt. PItäisikö äänestysikää alentaa seurakuntavaalien tapaan 16 vuoteen?

Paukkupakkanen näkyy äänestyspaikoilla

KOTIMAA | 05.02.2012 klo 10.46 | Pureva pakkanen näyttää hidastaneen äänestäjien liikkeelle lähtöä. Esimerkiksi Tampereella Pohjois-Hervannan koululla oli käynyt ensimmäisen tunnin aikana vain reilut parikymmentä äänestäjää. Aamu oli hiljaisempi kuin kaksi viikkoa sitten vallien ensimmäisellä kierroksella.

Finnair: Heathrow pyytänyt lentoyhtiöitä karsimaan lentoja

ULKOMAAT | 05.02.2012 klo 10.19 | Britannian lumisade vaikuttaa ainakin muutamiin lentoihin Suomessakin. Finnairin viestintäpäällikkö Päivyt Tallqvist kertoo, että kaikkia lentoyhtiöitä on pyydetty vähentämään 30 prosenttia lentoja Lontoon Heathrow’n kentälle. Finnairin yksi edestakainen lento on tältä päivältä peruttu ja yksi lento lähtee myöhässä.

Pohjois-Ruotsin junat seisovat yhä pakkasen vuoksi

ULKOMAAT | 05.02.2012 klo 10.06 | Pohjois-Ruotsissa junaliikenne on jo toista päivää pysähdyksissä ankaran pakkasen vuoksi. Rautatieyhtiö SJ ilmoitti, että kaikki raideliikenne Bodenin ja Narvikin välillä on peruttu. Alueella on mitattu jopa 36 asteen pakkasia.

Suuressa osassa maata äänestetään kunnon pakkasissa

KOTIMAA | 05.02.2012 klo 09.51 | Suomalaiset äänestävät tänään suuressa osassa maata kipakassa pakkassäässä. Kuluvan talven pakkasennätys meni jälleen rikki, kun Sallan Naruskalla mitattiin yöllä 40,7 pakkasastetta.

Mitt Romney voittamassa myös Nevadan esivaalin

ULKOMAAT | 05.02.2012 klo 05.38 | Mitt Romney on tiukentamassa otettaan republikaanien presidenttiehdokkuudesta Yhdysvalloissa.

Lentoja peruttu Lontoon Heathrow’lla lumen takia

ULKOMAAT | 05.02.2012 klo 05.12 | Lumentulo vaikeuttaa lentoliikennettä Britanniassa.

Nesteen huoltoasemalla Tampereella palaa

KOTIMAA | 05.02.2012 klo 04.52 | Tulipalo on aiheuttanut mittavat vahingot Nesteen huoltoasemalla Tampereella.

Pakkaset saavat jäänmurtajat liikkeelle

KOTIMAA | 05.02.2012 klo 03.32 | Kovat pakkaset saavat jäänmurtajat liikkeelle. Kontio ja Otso ovat jo Perämerellä, seuraavaksi on lähdössä Voima itäiselle Suomenlahdelle.

Raju asuntopalo Turussa, yli 20 evakuoitiin

KOTIMAA | 05.02.2012 klo 02.34 | Yli kaksikymmentä ihmistä evakuoitiin kerrostaloasunnossa riehuneen tulipalon tieltä Turussa. Seitsemän ihmistä toimitettiin saamaan jatkohoitoa savukaasujen hengittämisen takia.
Asunnot
Lounas
Yrityshakemisto