
Painin maailma kiehtoo nassikoita
Kourujärven väestönsuojan painisalissa kaikuvat riemunkiljahdukset, kun parikymmentä 5–7-vuotiasta lasta juoksee alkuverryttelyksi ympäri salin painimolskia. Alkamassa ovat Rauman Voimailijoitten nassikkapainitreenit.
– Täällä saa käyttää vähän ääntäkin, kunhan välillä hiljenee kuuntelemaan, mitä meillä ohjaajilla on sanottavaa, kertoo yhdeksän vuotta nassikkapainia vetänyt Jesse Hussa.
– Kaikki haluavat heti alkuun juosta ympäri salia. Sisällä juokseminen kiehtoo, sillä eihän kotona saa ympäri huushollia ravata, naurahtaa toisena ohjaajana kolme vuotta toiminut Johanna Hietanen.
Paini ei ole Raumalla ykköslaji eikä vielä kakkoslajikaan, mutta painilla on vetovoimaa lapsiin. Torstai-iltaisin pidettäviin harjoituksiin Pommariin kokoontuu säännöllisesti 20–30 lasta. Enempää ei painisaliin juuri mahdukaan leikki-ikäisiä temmeltämään.
– Parhaimmillaan on ollut yli 40 osanottajaa. Sellaisen joukon ohjaaminen vaatii paitsi hermoja myös melkoisia soveltamistaitoja, Hussa toteaa.
– Monet lapsista harrastavat muitakin lajeja, esimerkiksi jalkapalloa, uintia ja yleisurheilua. Lajit palvelevat hyvin toinen toisiaan, joten hyvä vaan, jos harrastuksia riittää.


