Lapissa itää lentopallobuumi

LENTOPALLO | 10.10.2011 klo 11.44 | 

Vuosi sitten valmistuneen Lapin liikuntahallin käyttövarauslistat näyttävät täyttä pitkälle eteenpäin. Salin kolme lentopallokenttää ovat ahkerassa käytössä.

Vahva lentopalloseura Narvi-Pallo pyörittää kuutta juniorijoukkuetta ja 1.-2.-luokkalaisten pallokoulua, joka veti salin täyteen eli 40 osanottajaa. Seuran miesjoukkue haluaa kakkossarjan karsintoihin ja naisjoukkue puolestaan tähtää ykkössarjan karsintoihin.

B-tytöt mielivät
valtakunnan eliittiin

NarPan B-tyttöjä yhdessä Sirpa Lammisen kanssa valmentava Monika Mäkilä sanoo tyytyväisenä, että seurassa on nyt tekemisen meininki.

– Uusi sali on tuonut uutta puhtia koko seuraan. Kaikissa joukkueissa on henki päällä. Seuran tavoitteena onkin saada riittävästi motivoituneita ja ammattitaitoisia valmentajia mukaan toimintaan, jotta kaikille halukkaille voidaan tarjota harrastusmahdollisuus.

– Kovan suosion saanut pallokoulu toimii neljän vetäjän voimin, enemmänkin toki voisi ohjaajia olla, kertoo Monika Mäkilä.

B-tyttöjen joukkue aloittaa aluemestaruussarjan kotiturnauksella lokakuun puolivälissä. Alueellinen sarja viedään päätökseen jo jouluun mennessä, ja Narpan tytöt haluavat varmistaa paikkansa kevätkaudella pelattavaan valtakunnalliseen mestaruussarjaan.

– Selkeä tavoite on pelata joulukuussa aluemestaruuslopputurnauksessa ja sitä kautta keväällä SM-sarjassa, vakuuttaa Monika Mäkilä.

Joukkueessa on muutamia pitkänhuiskeita tyttöjä, mutta valmentaja kiinnittää huomiota moniin muihinkin seikkoihin kuin joukkueen pituuteen.

– Joukkueen vahvuuksia ovat liikkuvuus, ulottuvuus, peliäly ja erinomainen asenne kovaan työntekoon, luettelee Monika Mäkilä.

Ei yhtään
heikkoa lenkkiä

Valmentajan mukaan kymmenen tytön ryhmä on tasaisen vahva, ikähaitari on vanhimmista B-ikäisistä neljään C-ikäiseen. C-tytöt Enni Lamminen ja Sanna Alakulju pelaavat nuoresta iästään huolimatta isossa roolissa. Kumpikin oli muutama viikko sitten Lounais-Suomen aluejoukkueessa voittamassa ikäluokan Suomen mestaruutta.

– Joukkueessa ei ole yhtään heikkoa lenkkiä, joten valmentajalla on taktisestikin useita vaihtoehtoja, sanoo Monika Mäkilä.

Joukkue on vahvasti lappilainen, mutta kolme pelaajaa on mukana Eurasta.

– Yleisön ja tukijoiden kannalta on erittäin tärkeää, että joukkueessa on paljon oman kylän tyttöjä, muistuttaa Monika Mäkilä.

Poikien joukkue
porskuttaa vahvasti

NarPassa ollaan erittäin tyytyväisiä, kun pitkästä aikaa seuraan on saatu myös poikien joukkue ja menestyvä sellainen. D-poikien joukkue voitti viime kaudella alueen Tiikeri-sarjan ja otti ykköstilan myös valtakunnan suurleirillä Power Cupissa. Joukkuetta valmentaa Marika Rauva.

– Poikien menestys on tuonut uutta sähköä NarPaan, kertoo Monika Mäkilä.

Erinomainen sali, mutta
tolpat ja verkot susia

Uuden liikuntahallin sali ja muutkin tilat saavat käyttäjiltä pelkkää kiitosta, mutta lentopallokenttien tolpat ja verkot vetävät kaikkien hermot kireälle.

– Tolpat ja verkot ovat rikki jo vuoden käytön jälkeen, vaikka niitä on käytetty hyvin helläkätisesti. Välineet olivat susia jo tullessaan.

– Se on sääli, sillä niiden kanssa takutessa kuluu turhan paljon energiaa hukkaan, harmittelee Monika Mäkilä.




|
Uusimmat urheilu-uutiset