Suomisen työntekijät marssivat ulos Tampereella

TALOUS | 03.09.2010 klo 10.03 | 

Parisataa työntekijää ja toimihenkilöä on poistunut työpaikaltaan Suominen Joustopakkausten tehtaalta Tampereella. Ulosmarssi on mielenilmaus yhtiön suunnittelemia irtisanomisia vastaan. Työt jatkuvat todennäköisesti jo huomenna.

Suominen-konserniin kuuluva joustopakkausyhtiö aloittaa 13. syyskuuta yhteistoimintaneuvottelut, joissa käsitellään 120 ihmisen irtisanomista. Yhtiö suunnittelee lopettavansa Nastolan-tehtaansa. Tampereelta tuotantoa on tarkoitus siirtää Puolaan ja Ikaalisiin.