Korihaiden avauksessa paljon hyvää

URHEILU | 04.10.2008 klo 08.43 | 

Korihaiden sarjakausi miesten korisliigassa alkoi perjantai-iltana suurimpiin mestarisuosikkeihin lukeutuvan Katajan vieraana. Nimivahva joensuulaisjoukkue punnersi voittoon, mutta vieraiden esityksessä oli myös paljon positiivista.

Vieraiden joukkuepeli oli uomissaan heti alusta lähtien. Varsinkaan taktisesti uusikaupunkilaiset eivät arastelleet, vaan yllättivät alussa Katajan pahasti paikkapuolustuksellaan.

Toimivasta joukkuepelistä hyökkäyskorilla kertoo puolestaan se, että kahden pisteen korit syntyivät hurjalla 77,8 prosentin tarkkuudella.

Virtanen toi
isännät rinnalle

Voittoon asti rohkea yritys ja mallikkaat kuviot eivät kuitenkaan riittäneet.

Joensuulaiset rynnistivät maajoukkuetakamies Petri Virtasen yksilösuoritusten johdattamana rinnalle ja ohi, vaikka vähiin jääneiden yhteisten harjoitusten vuoksi Katajan yhteispeli ei ollut vielä hehkeimmillään.

– Korihait tuli taktisesti otteluun, eikä me olla harjoiteltu yhtään paikkapuolustusta vastaan. Seisoskeltiin hyökkäyksiin lähdöissä, joten paikka oli aina valmiina vastassa. Siitä olen ylpeä, että noustiin takaisin peliin. Onneksi meillä on maajoukkuemies, joka osaa heittää, kertasi Katajan päävalmentaja Ray Ailus.

– Alussa ei ollut energiaa, kun viisi staraa seisoi kentällä.

Korihait johti
jo 15 pisteellä

Korihait menetti ensimmäisellä neljänneksellä hankkimansa, korkeimmillaan 15 pisteen suuruisen johdon jo ennen puoliaikaa.

Lopullinen ratkaisu nähtiin silti vasta loppuminuuteilla, kun joensuulaisten tähtipelaaja Sami Lehtoranta nousi esiin, ja Korihaiden ratkaisumiehet hyytyivät.

– Kataja on huikea joukkue, sieltä löytyy loistavia pelaajia joka paikalle. Ei voi olla kuin tyytyväinen siihen, että pystyttiin kiusaamaan näin pitkään ja melkein voitettiin. En usko, että seuraavana Joensuuhun tuleva vastustaja pääsee yhtä lähelle, suitsutti vieraiden päävalmentaja Jyri Lehtonen tappiosta huolimatta sekä omiaan että vastustajaa.

Zoller näytti
pelimieheltä

Molemmilla joukkueilla oli riveissään kolme amerikkalaispelaajaa, joista kukaan ei ollut aikaisemmin pelannut Suomessa. Osa vahvistuksista vakuutti enemmän ja osa vähemmän, mutta ainakin vieraiden Mark Zoller näytti pelimiehen merkkejä.

Ympäri kenttää häärännyt Zoller heitti 25 pistettä tarkalla prosentilla ja kahmi lisäksi 14 levypalloa. Eniten parannettavaa jäi Dale Lamberthille, joka kasasi vain kuusi pistettä ja kaksi levypalloa. Jokainen jenkkikolmikosta pelasi vähintään puoli tuntia, joten kuva miesten taidoista alkaa muodostua.

– Osa suomalaispelaajista olisi ansainnut enemmän peliaikaa, mutta alku on jenkkien sisäänajoa. Nähdään, ovatko he riittävän hyviä. Yksi peli ei vielä kerro mitään, mutta viisi jo kertoo. Se on joka tapauksessa hienoa, että meidän jenkit ovat sitoutuneet pelityyliin eivätkä pakota heittoja ja kaunistele omia tilastojaan, vaan tyytyvät vaikka viiteen heittoon ottelussa, pohti Lehtonen.

Sekä pisteissä että levypalloissa vielä yhden pykälän Zolleria korkeammalle ylsi kotijoukkueen Jeremiah Wood, joka kuitenkin vastapainoksi sohi suuren määrän helppojakin heittoja ohi.

Vauhtiin päästyään Korihait pelaa seuraavan kerran jo sunnuntaina, jolloin uusikaupunkilaisyleisö pääsee ensimmäistä kertaa tarkastamaan joukkueen kunnon. Vastaan asettuu Porvoon Tarmo, joka niin ikään aloitti kautensa tappiolla.


JANI LEINONEN

  • Rauma ja alue
  • Kotimaa
  • Ulkomaat
  • Talous
  • Urheilu