
Wahlroos tarkensi lausuntojaan Raumalla
Perheyritysten liiton seminaarissa Raumalla puhunut Sammon Björn ”Nalle” Wahlroos tarkensi, mitä hän oikeastaan tarkoitti kovan kohun aiheuttaneella lausunnollaan köyhyyden tukemisesta. Suomessa Wahlroosia on syytetty Financial Times -lehden haastattelun perusteella kalmankylmäksi kapitalistiksi aina ministereitä myöten.
– Emme voi jatkaa maksamista siitä, että ihmiset tieten tahtoen pysyvät poissa työelämästä, tätä tarkoitin lausunnollani, Wahlroos sanoi lennokkaassa esityksessään.
Wahlroosin mielestä Euroopassa tehdään liian vähän työtunteja vuodessa ja työurat ovat liian lyhyitä. Sammon hallituksen puheenjohtaja pidentäisi työuria kuitenkin ensisijaisesti alkupäästä.
– Eläkeiän korottamisehdotukset ovat moraalin rajamailla. Mutta tiedättekö, kuinka kauan suomalaiselta opiskelijalta kestää keskimäärin päästä yliopistoon? Entä valmistua? Keskimäärin kolme ja seitsemän vuotta. Siis keskimäärin yhteensä kymmenen vuotta neljän vuoden tutkintoon!
– 25-vuotiaat ihmiset voivat nostaa herraties mitä tukia tehdessään noin suurin piirtein ei yhtään mitään, Wahlroos messusi ja sai salista raikuvat aplodit.
Lue lisää Wahlroosin ajatuksista perjantain Länsi-Suomesta




