Ulkopuolinen selvitys Laitilan päivähoidosta

RAUMA JA ALUE | 22.02.2012 klo 11.16 | 

Laitilan sosiaali- ja terveyslautakunta päätti teettää päivähoidosta selvityksen ostopalveluna.

Tavoitteena on selvittää päivähoidon toiminnan edellytykset sekä tuottamisen että talouden näkökulmista.

Tarkoitus on, että ulkopuolinen konsultti laatii tämän kevään aikana selvityksen päivähoidon nykytilasta ja tulevaisuudennäkymistä.

Laitilassa monien muiden kaupunkien tavoin päivähoidon järjestäminen on ollut erittäin haasteellista kovan kysynnän vuoksi. Lautakunta päätti vuoden alussa muun muassa jatkaa lasten kotihoidon kuntalisän maksamista.

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti palkata eläkkeelle jäävän Palke viiden ja seitsemän johtajan tilalle väliaikaisesti sosiaalipalveluohjaajan Anitta Keskitalon. Hän hoitaa tehtävää oman toimensa ohella ainakin tämän vuoden loppuun asti.




|