Reidu valitti ELYn melupäätöksestä

RAUMA JA ALUE | 21.02.2012 klo 21.26 | 

ELY-keskuksen päätös Reilan ampuma-alueen meluhaitoista ei kelpaa kyläyhdistys Reidulle.

Keskus asetti useita määräyksiä, joilla alueelta kantautuvaa melua rajoitetaan. Lisäksi Puolustusvoimien on haettava ampuma-alueen toiminnalle ympäristölupaa.

Reidu valitti päätöksestä Vaasan hallinto-oikeuteen. Yhdistys vaatii, että ammunnat kielletään kokonaan 15.6. ja 15.8. välisenä aikana. Muulloin ampua saisi vain arkipäivisin.

Puolustusvoimien ohella Reilassa ampuvat ja räjäyttävät asevalmistaja Patria sekä poliisi. Reidun mielestä Patrian raskaiden aseiden koeammunnat pitäisi kieltää kokonaan niiden aiheuttaman melun vuoksi.

Lisäksi alueelta kantautuva melu pitäisi yhdistyksen mielestä saada tiettyjen rajojen alapuolelle jo ennen ympäristölupaa. Tällä Reidu tavoittelee maakuntakaavassa olevan melualuemerkinnän poistamista. Kaava on parhallaan vahvistettavana ympäristöministeriössä.

Pyhärannan kunta on niin ikään valittanut ELYn päätöksestä hyvin samantyyppisin perustein.

Kunta ja Reidu ovat hakeneet asialleen tukea eduskunnasta asti.

Yhdistyksen mukaan asuntoministeri Krista Kiuru (sd.) on lupautunut tutustumaan Reilan meluongelmaan ja sen vaikutuksiin paikan päällä maalis-huhtikuussa.

Länsi-Suomi



|