
Ryhmäperhepäiväkoti Satakielen lasten leikkituokio sujui eilen sopuisasti Pyhärannan Ihodessa.
Pyhärannalla edessä historiallinen päiväkotipäätös
RAUMA JA ALUE | 09.03.2010
klo
22.58 |
Pyhärannan kunnan ensimmäistä päiväkotia ollaan perustamassa Ihodeen ensi vuoden alussa.
Kunnanhallitus ehdottaa, että päiväkoti perustetaan nykyisen ryhmäperhepäiväkoti Satakielen tiloihin.
Kunnanvaltuusto ottaa periaatetasolla kantaa päiväkotiasiaan ensi maanantaina.
Kunnanjohtaja Pauliina Sarilon mukaan esimerkiksi kunnan keskustasta lapsia ei tarvitse lähteä kuljettamaan päiväkotiin, mutta päiväkodin myötä kunnan päivähoitoon tulee lisää valinnan vaihtoehtoja.
– Jotkut vanhemmat ovat ehdottomasti päiväkodin kannalla sen pedagogisen puolen vuoksi.
Kunnan kannalta päiväkodin puolesta puhuvat myös taloudelliset seikat. Päiväkodin ylläpitäminen on edullisempaa kuin ryhmäperhepäiväkodin, koska henkilöstöä vaaditaan vähemmän lasta kohden.
IRENE VALOVIRTA, LÄNSI-SUOMI
Lue lisää keskiviikon Länsi-Suomesta.
Em-kisoista Barcelonasta ei ennakkoon suuria suomalaismenestyksiä ole luvassa. Yllättävätkö urheilijamme?





