Perussuomalaiset vyöryttivät kolme paikkaa Raumalla

TEEMA | 27.10.2008 klo 11.31 | 

Rauman vaaliyllätyksestä vastasivat perussuomalaiset, jotka nappasivat kerralla kolme paikkaa kaupunginvaltuustossa. Raumalla ei ole aiemmin ollut yhtään perussuomalaista valtuutettua.

Vihreille vaalit toivat yhden lisäpaikan. Nyt puolueella on valtuustosalissa kaksi edustajaa, joista molemmat ovat uusia kasvoja.

Valtapuolueista SDP menetti vaaleissa kaksi paikkaa. Demarit pysyvät silti edelleen valtuuston suurimpana ryhmänä 18 edustajallaan. Kokoomus onnistui pitämään omat 13 paikkaansa.

Vaalien toinen häviäjä raumalaisittain olivat kristillisdemokraatit, joille heltisi vain kaksi paikkaa. Tappiota tuli kahden edustajan verran. Myös vasemmistoliitto menetti viime metreillä yhden paikan keskustalle.




  • Rauma ja alue
  • Kotimaa
  • Ulkomaat
  • Talous
  • Urheilu