
Muuttotappion torjuntakeinot jakoivat mielipiteet ikäihmisten vaalipaneelissa
Muuttotappion torjunta ja vanhuspalvelut nousivat teemoina ylitse muiden Rauman ikäihmisten vaalipaneelissa.
Yleisö halusi esimerkiksi tietää, paljonko Raumalle on tulossa uusia käsipareja sosiaali- ja terveyspalveluihin.
Kysymyksiä satoi eniten kaupunginhallituksen puheenjohtajalle Eero Laineelle (sd.).
Laine luetteli muun muassa, että Eurajoelta siirtyy 14 hoitajaa Raumalle, vanhainkoteihin palkataan vakinaisiksi yhteensä 9 hoitajaa ja Lapin palvelukeskukseen 5 hoitajaa. Lisäksi ostopalveluita lisätään noin viiden henkilön työpanoksen verran.
Järjestötalon
sijainti puhutti
Leea Hiltunen (kok.) huomautti, etteivät Eurajoelta tulevat ole lisähenkilöstöä.
– Tällä henkilöstöllä päästään tasapainottamaan tilanne, mutta vuodeosastoille, vastaanotoille ja työterveyshuoltoon ei saada yhtään lisää. Vajetta jää, sanoi Hiltunen.
Yleisössä kaipailtiin myös yhteisiä toimitiloja vammaisjärjestöille palvelukeskukseen, joka nousee Kaunisjärven vanhainkodin viereen.
Ehdokkaista muun muassa Mauri Ahro (sit.) ja Elina Junnila (kok.) kokivat Kaunisjärven sopivan hyvin järjestötiloille. Rami Kurki (kok.) toivoi lisäksi lasten ja vanhusten toiminnan yhdistämistä saman katon alle Lapin mallin mukaan.
– Tilan pitää olla tässä keskellä Vanhassa Raumassa ja rikastuttaa yhteisöä, näki puolestaan keskustan ehdokas Eliisa Tuomilehto.
Asuinolojen nähtiin
parantavan väestökatoa
Muuttotappio jakoi panelistit kahtia.
Osa korosti asuinolojen parantamista, toinen puoli työpaikkojen luomista.
– Virhe tehtiin, kun lopetettiin kylistä pieniä kouluja. Kylissä olisi tilaa kaavoittaa sellaisia tontteja, missä ihmiset haluavat asua, sanoi SKP:n Jouko Vuorio.
– Mielestäni kaikki lähtee ihmisten peruskohtelusta, että Raumalle todella halutaan perheellisiä ihmisiä, totesi kuusi vuotta sitten Raumalle muuttanut Anne Vertainen-Hiironen.
– Ykkösnumero on se, että pystymme tarjoamaan Raumasta sellaisen kuvan, että täällä ollaan kuin kotonansa. Akateemisesti koulutettujen työllistäminen on myös tärkeää, korosti Silja Heikkilä (vihr.).
Työpaikat nousivat
tärkeiksi
Nuorten kanssa työskennellyt Antti Kujala (sit.) sen sijaan kertoi tietävänsä, ettei nuorille ole riittävästi koulutusta ja työpaikkoja Raumalla. Saman vahvisti myös Jouni Lehto (vas.).
– Ongelma on, ettei täällä ole korkean teknologian työpaikkoja, mihin nuoret valmistuvat, sanoi Lehto.
– Mutta tarvitseeko lopulta niin paljon väkeä haalia vai pidämmekö huolta niistä, jotka täällä jo asuvat, kyseli Tapio Ailasmaa (vas.).
Lopussa panelistit ja yleisö olivat yhtä mieltä eräästä asiasta: Rauma tarvitsee positiivisuuskampanjaa.
IRENE UUSI-KILPONEN





