Vaaraa kattojen lumimassoista

Katso kuvat
Kuva
Mikko Heikkilä pudottaa lunta kerrostalon katolta Tehtaankadulla. Henkilönosturin ansiosta Heikkilän ei tarvitse kiivetä liukkaalle katolle.
RAUMA JA ALUE | 22.02.2012 klo 21.25 | 

Lumisateet ja nopeat lämpötilanvaihtelut ovat saaneet lumen kasautumaan katoille ja roikkumaan raskaana räystäillä. Lisäksi auraukset kerryttävät lunta teiden risteysten tuntumaan, jolloin näkyvyys tielle peittyy helposti. Lumen aiheuttamien riskien torjunta on kiinteistönomistajien vastuulla. Ammattimaisten lumenpudottajien kiireisin sesonki on nyt käynnissä.

Kiinteistöliiton Rauman toiminnanjohtaja Mikko Vapanen kertoo, että Raumalla lunta pudottavat erityisesti peltisepänliikkeet ja huoltoyhtiöt; tosin moni jälkimmäinen tilaa palvelun alihankintana.

Vapanen arvioi, että Raumalla ei ole samanlaista tarvetta kiipeillä katoille kuin esimerkiksi Helsingissä. Hän kertoo, että monissa täkäläisissä taloissa on harja- tai pulpettikatto, joille lunta kertyy yleensä yhdelle lappeelle tuulen suunnasta riippuen.

– On parempi mennä henkilönosturin kanssa pudottamaan lumi kuin kiipeillä liukkaalle peltikatolle.

Vapanen suosittelee ennemmin turvautumista ammattimiehiin kuin itse kiipeämistä katolle. Ensinnäkin, siinä on riskinsä:

– Kesälläkin katolle kiipeäminen on vaarallista. Viime talvena ei puuttunut omakotitalojen katoilta pudonneita, hän muistelee.

Toinen syy on taloudellinen:

– On hengenvaarallista kiivetä ilman asianmukaisia laitteita. Ne ovat kuitenkin kalliita. Ammattilaisen taksalla säästyy hankkimasta niitä.

Myös katon rikkoutuminen kiipeilyn tuloksena voi maksaa pitkän pennin. Vastapainona Vapanen myöntää, että ammattilaisten käyttäminenkin on kallista. Jo pelkästään henkilönosturin paikalle tilaaminen on tyyristä.

Kaikille katoille ei kuitenkaan tarvitse kiivetä: normaali harjakatto kestää Vapasen mukaan yleensä kertyvän lumen painon. Sen sijaan autokatosten ja piharakennusten kattoja kannattaa tarkkailla lumisten kuukausien ajan.

Lumenpudottajat ovat tällä haavaa kiireisiä. Peltityöt Heikkilän yrittäjä Veli-Matti Heikkilä kertoo, että heidän omistamansa henkilönosturi on jatkuvassa käytössä. Heikkilä sanoo ryhmänsä olevan töissä koko valoisan ajan.

Matti Järvi, Länsi-Suomi



|