Kiusaaminen – luovuuden ja lahjakkuuden tappaja

Kun koulu- ja työpaikkakiusaamisesta on tullut yleinen puheenaihe ihan valtakunnallisella tasolla, päätin itsekin pistää lusikkani soppaan.

Kiusaaminen on iskostunut, voisipa sanoa juurtunut, syvälle yhteiskuntaan. Pelkoon perustuva ryhmäkuri on jo melkein asiaankuuluvana maan tapana huomattavissa esimerkiksi kerhoissa ja kursseilla.

Aluksi osanottajat pälyilevät ympäriinsä jännittyneen pidättyneinä väistellen säikkyinä toisiaan, kunnes joku suulas henkilö keksii lausahtaa muka leikkimielisen, mutta peitellysti negatiivisen arvioinnin tai arvostelun jostakusta toisesta osanottajasta. Tietäessään saavansa olla rauhassa muut osanottajat kerääntyvät vapautuneina tiiviisti yhteen.

Negatiivisen lausahduksen kohteena ollut henkilö jää yksin, jolloin häneen on helppo liittää jos jonkinlaista epiteettiä, vaikka kukaan ei oikeasti todella tunne häntä. Näinkö muka ryhmädynamiikan on toimittava? On toki taitavia kurssien ja kerhojen vetäjiä, joiden johtamissa piireissä kiusaamista ei esiinny.

Koulukiusaamisesta puhutaan paljon, mutta nuoria syyllistetään aivan liikaa, sillä työpaikoilla aikuiset osaavat aivan yhtä hyvin, elleivät paremmin.

Joskus ihmetyttää keskustelu siitä, ettei kiusaamista muka huomaa. Ja jos asiaa aletaan tutkia, niin kukaan ei muka tiedä tai ole nähnyt yhtään mitään. Miksi kaikki sitten osaavat väistää kiusattua, jolleivät ole huomanneet, tienneet tai nähneet mitään?

Itse yritysten johtotasolla istuneena rohkenen väittää, että kiusaamisen huomaa, jopa jo silloin kun se alkaa. Kiusaaminen heijastuu läpi koko organisaation, ja siihen on puututtava heti. Kiusaajan, hänen aikeensa ja pyrkimyksensä tunnistaa käytöksestä. Jos kiusaaminen saa jatkua tai sitä pidetään vähäpätöisenä tai vitsinä, siihen onkin sitten myöhemmin vaikea puuttua.

Ongelma työpaikalla tai koulussa ei poistu sillä, että kiusattu vaihtaa koulua tai työpaikkaa. Kiusaajat etsivät kyllä vauhtiin päästyään uuden uhrin. Ja työilmapiiri vain huononee entisestään. Onpa olemassa osastoja, joilla pieni ”klikki” päättää yhdessä etukäteen, ketä kiusataan.

Todellisuudessa kiusatulla saattaa olla jokin ominaisuus, piirre tai kyky, jonka kiusaaja haluaisi itselleen. Mitä iloa siitä on, jos itseään ”huonompaa” kiusaa? On väärin nimittää kiusattuja heikoiksi ja kiusaajia vahvoiksi, niin kuin usein näkee tehtävän. Asia on melkein päinvastoin.

Tasapainoisella ja hyvän itsetunnon omaavalla henkilöllä ei ole tarvetta jatkuvasti verrata itseään muihin ja kiusata ketään. Mielessä herää kysymys, miten paljon tässä samanlaisuutta ihannoivassa yhteiskunnassa kiusaamisella menetetäänkään lahjakkuutta ja sitä paljon peräänkuulutettua luovuutta.

Henkiseen kiusaamiseen on varmasti vaikea laatia kattavaa lainsäädäntöä, sillä niin kiusaajat, heidän motiivinsa kuin kiusatutkin ovat erilaisia. Katse kääntyy johtoon, koska johdolla on päävastuu eli suurin merkitys sekä koulujen että yritysten henkisen ilmapiirin luojana.

Johdon omalla esimerkillä on valtava voima.

Esimiesasemassa olevien henkilöiden ei pitäisi seistä tumput suorina peläten jonkin oman ”kaverillisen” suosituimmuusasemansa menettämistä, vaan heidän pitäisi omalla auktoriteetillaan, suhtautumisellaan ja alaisten tasapuolisella kohtelulla pystyä lopettamaan kiusaaminen alkuunsa nolaamatta sen paremmin kiusaajaa kuin kiusattuakaan. Ilmapiirillä on tunnetusti suurempi vaikutus psyykeen kuin työmäärällä.

Nuorten keskuudessa levinneeseen nettikiusaamiseen luulisi löytyvän keinot, jos nuoret tuntisivat, että heitä kuunnellaan, heidän asiansa otetaan vakavasti ja niihin tartutaan, eikä niin, että he kertomalla kiusaamisesta kokevat tilanteensa vain pahenevan.

Viestin lähettäjä tai lähettäjäkone pystytään useissa tapauksissa jäljittämään. Jos joku tulee kodin kynnyksen yli ja alkaa mekastaa, voi saada syytteen kotirauhan rikkomisesta tai toisen herjaamisesta syytteen kunnianloukkauksesta. Mutta jos kodin nurkassa seisovaan tietokoneeseen tai taskussa tai laukussa kulkevaan kännykkään tulee herja, keinot ovat vähissä. Outoa.

Jo keskiajalta on peräisin laki yksilön koskemattomuudesta, omaisuussuojasta, kotirauhasta…

Viime kädessä kysymys on elämän ja sen ainutlaatuisuuden kunnioittamisesta, yksilön arvostuksesta. Lopetan kuningatar Kristiinan sanoihin: ”Ei ole olemassa niin vähäpätöistä ihmistä, joka ei kelpaisi mihinkään.”

Yrittäjä