Kuva
Influenssarokotukset ovat olleet käytössä Suomessa vuodesta 2002. Erityisesti niitä suositellaan ikäihmisille ja lapsille sekä riskiryhmiin kuuluville.

Influenssarokotuksia otetaan melko laimeasti

RAUMA JA ALUE | 13.10.2008 klo 23.35 | 

Suomessa joutuu vuosittain roskiin tuhansia influenssarokotteita, koska niitä eivät hae edes läheskään kaikki, jotka saisivat rokotuksen ilmaiseksi.

Kunnat jakavat ilmaisia rokotteita yli 65-vuotiaille, kroonisesti sairaille ja pienille lapsille. Viime vuonna Kansanterveyslaitoksen tilaamista noin miljoonasta rokotteesta jäi käyttämättä peräti 200 000. Rahaa haaskaantui noin 600 000 euroa.

Aamulehden haastattelema erikoistutkija Tuija Leino Kansanterveyslaitokselta kertoo, että Suomi on EU-maiden peränpitäjiä tässä suhteessa. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa peräti 75 prosenttia vanhoista ihmisistä käyttää hyväkseen ilmaisen rokotteen.

Hyvä suojateho

Euroopan komissio on antamassa suositusta, jonka mukaan vapaaehtoisen influenssarokotteen pitäisi kahden vuoden kuluttua suojata 75 prosenttia kaikista EU:n senioreista.

Influenssarokotuksen suojateho on 60–80 prosenttia.

Leino arvostelee terveydenhuollon henkilökuntaa, joka ei hänen mukaansa suosittele rokotusta ikäihmisille tarpeeksi innokkaasti.

Rauman terveysneuvonnan osastohoitaja Maritta Komminaho selaa tilastoja ja kertoo, että kahtena viime vuotena ilmaisen rokotteen kävi ottamassa vain noin 38 prosenttia yli 65-vuotiaista. Vuonna 2005 prosenttiluku oli 45, mikä selittyy osaltaan luulosta, että influenssarokotus olisi auttanut mahdolliseen lintuinfluenssaan, josta tuolloin kohistiin eri puolilla maailmaa.

Kampanjoitu on

– Asiasta on kampanjoitu, mutta rokotteen käy tosiaan hakemassa kohtuullisen pieni määrä niistäkin, jotka saisivat sen ilmaiseksi, ihmettelee Komminaho.

Hän suosittelee influenssarokotusta kaikille, jotka arvelevat siitä hyötyvänsä.Monilla aloilla kuten terveydenhuollossa, päiväkodeissa ja kouluissa työskenteleville rokote antaa hyvän suojan virustartuntaa vastaan.

– Rokotteen teho kasvaa, mitä säännöllisemmin sen on ottanut.

Raumalla alkavat influenssarokotukset maanantaina 27. lokakuuta, ja ne jatkuvat joulukuulle saakka. Paikoista tiedotetaan ensi viikolla.

Jos ei saa ilmaista rokotusta, apteekista rokotteen saa noin 10 eurolla.

Jälkitaudit vaarana

Komminaho suosittelee rokotetta myös lapsille, koska virustartunta voi aiheuttaa hyvinkin rankkoja oireita. Lisäksi lapset sairastavat yleensä suhteellisen kauan ja ovat näin pitkään myös taudinkantajia. Jälkitaudit ovat myös usein itse influenssaa vakavampia.

Pahan influenssa-aallon aikana virus leviää todella nopeasti esimerkiksi päiväkodeissa. Pieniä lapsia on Raumalla rokotettu viime vuonna noin 850. Riskiryhmiin kuuluvista haki rokotteen 4 700. Itse rokotteensa maksavia oli viime vuonna noin 700.

Maritta Komminaho on itse ottanut vuosittain rokotuksen ja antaa todistajanlausunnon siitä, että se on tehonnut: influenssa ei ole iskenyt.

Rokotuksen aiheuttamista oireista on Komminahon mukaan liikkeellä vääriä käsityksiä. Rokotus voi aiheuttaa parissa päivässä ohi meneviä oireita, mutta ärhäkkään virustartuntaan nähden nämä ovat varsin lieviä.


Marja-Riitta Ovaska

  • Rauma ja alue
  • Kotimaa
  • Ulkomaat
  • Talous
  • Urheilu