Hirvenmetsästys loppuu kokonaan suojelualueilla

RAUMA JA ALUE | 21.02.2012 klo 22.27 | 

Laitilan seudun suojelualueiden metsästysoikeus veti alan harrastajia valtuustosalin täyteen. Erityisesti metsästäjiä painoi tieto, että hirvenmetsästys kiellettäisiin suojelualueilla kokonaan. Vain hirven ajo sallittaisiin. Varmuutta siitä, saako metsästäjällä olla ase mukana ajossa suojelualueilla, ei vielä saatu.

Metsähallitus on vuokrannut maitaan noin kuudellekymmenelle seuralle.

– Kaikki nämä sopimukset tullaan tarkastelemaan uudelleen. Niiden tulevasta sisällöstä on tarkoitus neuvotella paikallisesti, kertoi Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalvelujen aluepäällikkö Jouko Högmander.

Hän korosti, että kysymys on valmisteluvaiheesta.

Vaikka luonnonsuojelulain pääsäännön mukaan metsästyksen pitäisi olla kiellettyä Etelä-Suomen suojelualueilla, tätä sääntöä ei Högmanderin mukaan tulla kirjaimellisesti noudattamaan.

– Pääsääntönä on kuitenkin, että kaikki ympäristöä muuttavat toimenpiteet ovat kiellettyjä.

– Näin esimerkiksi kyttäyskopit, riistan ruokinta ja jopa kotkien ruokinta olisi kiellettyä, kertoi Högmander.

Metsästyksen kielloista voidaan valtioneuvoston päätökselle poiketa yli sadan hehtaarin alueille.

Högmander toivoikin metsästäjiltä kannanottoja, mikä muu kuin vierasperäisten lajien metsästys koetaan tarpeelliseksi.

MARKKU LAINE, LÄNSI-SUOMI



|