Nuorelle raumalaismiehelle taposta 10 vuotta
Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi raumalaisen Riku Juhani Mäkilän taposta 10 vuodeksi vankeuteen.
Syyllisyys loppukesästä Paroalhossa puukolla tehdystä henkirikoksesta todettiin jo marraskuussa, mutta mies lähetettiin omasta pyynnöstään mielentilatutkimuksiin.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen helmikuussa antaman mielentilalausunnon mukaan 25-vuotias Mäkilä oli kuitenkin surmateon tehdessään syyntakeinen. Hänet passitettiin Turun vankilaan Saramäkeen.
Hän surmasi useilla veitseniskuilla kolmekymppisen miehen kerrostaloasunnossa elokuun alussa. Oikeuden mukaan teko osoitti raakuutta ja määrätietoisuutta.
Uhrin omaisille hänet määrättiin korvaamaan kärsimyksestä 3 000 ja 2 000 euron korvauksia. Niistä kertyi yhteensä 10 000 euroa. Lisäksi korvattavaksi tulivat yli 1 400 euron hautauskulut ja neljän lähiomaisen oikeuskuluja yhteensä lähes 3 000 euroa.





