Mika Kulmala UPV:n pelinjohtajaksi
Superpesikseen noussut Ulvilan Pesä-Veikot on solminut yksivuotisen pelinjohtajasopimuksen viime kaudella Jokioisten Koetuksen Ykköspesiksen jatkopeleihin luotsanneen Mika Kulmalan kanssa.
Aiemmin urallaan Kulmala on toiminut esimerkiksi Raumalla Feran naisten kakkospelinjohtajana.
– Kyllä minua houkuteltiin kaikin keinoin myös muualle, mutta UPV oli lopulta paras vaihtoehto, sanoo Kulmala.
– Pesä-Veikoissa on kova draivi päällä, ja lajituntemusta on huikea määrä, viittaa Kulmala tulevaan yhteistyöhön päävalmentaja Kari Löytökorven ja urheilutoimenjohtaja Jukka Marttalan kanssa.
Kulmalan mukaan Superpesis on kova haaste paitsi hänelle itselleen myös koko joukkueelle.
– On hienoa että pääsemme mittaamaan toden teolla osaamistamme, ja uskon lokkiryhmän olevan tulevalla kaudella kova pala purtavaksi monelle joukkueelle, Kulmala toteaa.

