Verot eivät juomista pysäytä
Vaikka alkoholivero kiristyi, menee olut kaupaksi entiseen malliin. Janoiset suomalaiset kulauttelivat kurkuistaan viime vuonna yli 820 miljoonaa litraa erilaisia panimotuotteita.
Maan hallitus markkinoi korotuksen alkoholin käytön haittojen vähentämisellä. Hinta kun kuulemma pienentää tehokkaasti alkoholin tilastoitua kulutusta. Alkoholin kokonaiskulutus Suomessa laski tosin viime vuonna vain kaksi prosenttia.
Samaan aikaan tuontijuomien määrä kasvoi roimasti. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton arvion mukaan matkustajatuonti on jo Suomessa selvästi suurempaa kuin alkoholin ravintolamyynti. Viinat haetaan siis Virosta eikä lähikapakasta.
Valtiolle viina on hyvä rahasampo.
Kirstuun kertyy vuosittain hyvän matkaa yli miljardi euroa alkoholijuomaverosta.
Viime vuoden alusta kaikkien alkoholijuomien veroa nostettiin kymmenellä prosentilla. Lisää verotuloja arvioitiin saatavan noin 65 miljoonan euron edestä. Samaan aikaan valtio menettää panimoliiton mukaan 200 miljoonaa euroa verotuloja matkustajatuonnin vuoksi.
Voikin kysyä, mikä lopulta on järkevää? On selvää, että poliitikkoja miellyttää kansanterveyttä näennäisesti edistävät päätökset, jotka vielä suoraan lisäävät verotuloja.
Vaikutus jää kuitenkin plusmiinusnolla-tasolle tai jopa miinukselle, kun katsotaan kokonaisuutta tuontijuomineen kaikkineen.
Viinaa juodaan edelleen lähestulkoon se sama määrä kuin aiemminkin, nyt vain lisättynä ylimääräisellä Viron-reissulla ja kantamisen vaivalla.
Positiivista veronkorotuksessa on toki se, että väkevien alkoholijuomien menekki kärsii.
Viime vuoden korotuksen vuoksi viinapullon hinta nousi noin 75 senttiä ja olutpullon hinta noin 4 senttiä.
Viime vuoden oluttilastot kertovat nekin jotain mietojen suosiosta.
Kaljaa myytiin Suomessa viime vuonna 1,6 miljoonaa litraa edellistä vuotta enemmän. Olutta ostettiin kaikkiaan 419 miljoonaa litraa.
Niin ikään lonkero nautti menestystä ja kasvatti myyntiään 11 prosenttia.
Jos hallitus katsoo jatkossakin tarpeelliseksi korottaa viinaveroa, tulee painotuksen olla juuri tämä. Viinasta voi rokottaa, mutta ei saunakaljoista.
Pettureita kaikkialla
Golftähti Tiger Woods ei ole urheilumaailman ainoa skandaalisuhteiden harrastaja. Kohuja tehtaillaan nyt myös Britteinsaarilla.
Pettämisväitteet ovat viime aikoina ympäröineet pariakin naimisissa olevaa huippujalkapalloilijaa.
Iljettävässä ilmiössä on onneksi yksi hyvä puoli. Herrojen työnantajat eli Valioliigan seurat ovat puuttuneet pelaajiensa käytökseen.
Irene Uusi-Kilponen

