PÄÄKIRJOITUS| 05.02.2012
klo
04.16 |Tulevaisuuden maankäyttö Raumalla on jälleen tapetilla, kun työn alla on uuden yleiskaavan visiointi. Yksi suuri kysymys, sataman sijoittuminen, uhkaa jättää tässä keskustelussa varjoonsa muut, raumalaiseen arkielämään olennaisella tavalla vaikuttavat asiat.
PÄÄKIRJOITUS| 04.02.2012
klo
04.17 |Presidentinvaalien toiselle kierrokselle päässeiden kokoomuksen Sauli Niinistön ja vihreiden Pekka Haaviston televisioesiintymiset ja yhteiset vaalipaneelit ovat olleet herrasmiesmäisiä kohtaamisia.
PÄÄKIRJOITUS| 03.02.2012
klo
04.17 |Hallitusohjelmaan kirjattu nuorisotakuu on kunnianhimoinen ja samalla kallis keino yrittää huolehtia siitä, etteivät nuoret syrjäydy yhteiskunnasta. Hinta kannattaa kuitenkin maksaa – sekä inhimillisistä että yhteiskunnallisista syistä.
PÄÄKIRJOITUS| 02.02.2012
klo
04.17 |Elinkeinopoliittinen mittaristo -kyselyn tulokset kertovat, että parhaat pisteet Suomessa sai taas Uusikaupunki. Sen pistemäärä oli 91 pistettä, kun huonoimmat arviot saaneet kunnat jäivät noin 20 pisteeseen.
PÄÄKIRJOITUS| 31.01.2012
klo
04.17 |Maan suurin ja vaikutusvaltaisin sanomalehti kysyi ulkomailla asuvilta suomalaisilta Suomen nykyisestä imagosta ja presidentin mahdollisuuksista parantaa sitä (HS 29.1.).
PÄÄKIRJOITUS| 29.01.2012
klo
04.16 |Tieto yhtenäiskoulun tulosta Rauman normaalikouluun sai monet oppilaat ja vanhemmat iloitsemaan. Yläkouluun on tulevaisuudessa mahdollisuus jatkaa jo alakoulusta tutuksi tulleessa opinahjossa. Tämä on toki ensisijainen hyöty uudessa koulussa, mutta muita, koko kaupungin kannalta merkittäviä etuja on runsaasti.
PÄÄKIRJOITUS| 28.01.2012
klo
04.17 |Viime kesänä uutisoitiin, että merivoimien Italiasta tilaama miinantorjunta-alus Katanpää saapuu Suomeen syksyllä. Aikataulu ei kuitenkaan pitänyt.
PÄÄKIRJOITUS| 27.01.2012
klo
04.16 |Maailmantalous sai muutama vuosi sitten raa’an ja riskejä kaihtamattoman markkinatalouden jälkiseurauksena finanssikriisin kantaakseen. Kriisi on muuntautunut sittemmin valtioiden velkakriisiksi, josta on vaikea päästä eteenpäin.