Ihan pimee esitys!

Rauman lukion opiskelija Iita Saarva, 15, on harrastanut mustaa käsiteatteria nyt nelisen vuotta.

Jos on nähnyt kyseistä teatteria, ei liene vaikeaa päätellä, mistä se on saanut nimensä: lavan taustana on musta verho, näyttelijöiden edessä on mustalla kankaalla peitetty pöytä ja näyttelijätkin pukeutuvat mustaan lukuun ottamatta käsiä, joista esitysten hahmot syntyvät.

Esitystilakin on pimennetty, jolloin mustapukeiset ihmiset sulautuvat taustaan.

– Mustassa teatterissa on hauskinta se, ettei yleisö näe minua, kunhan käteni ovat piilossa, Iita sanoo.

Käsiteatteria ei saa sekoittaa nukketeatteriin. Joskus esityksissä käytetään tavaroitakin, mutta ei nukkeja. Tästä Iita on tarkka.

Koko perhe mukana

Koko Saarvan perhe on mukana harrastuksessa. Iitan lisäksi näyttelevät sisarukset Aati, Taavi ja Liina, sekä serkku Annikki. Isä Pekka Saarva auttaa roudarina ja äiti Eila ohjaajana.

Perheen kanssa esiintyminen on Iitan mielestä mukavaa, vaikka välillä tuleekin erimielisyyksiä kuten yleensäkin sisarusten kesken. Esiintymisryhmän koostuminen perheenjäsenistä tuo myös etuja.

– Ainakaan ei tarvitse lähteä pitkän matkan päähän harjoituksiin, Iita naurahtaa.

On Iita mustan teatterin puitteissa päässyt vähän kauemmaskin:

– Olemme olleet monissa paikoissa esiintymässä eri festareilla ja tilaisuuksissa: Raumalla, Helsingissä, Oulussa… Viimeksi esitimme luomiskertomuksen Parkanon kirkossa.

Kaikki tehtävä itse

Musta teatteri on Suomessa vielä hyvin uusi tulokas, joten mitään kursseja tai kerhoja ei aiheesta ole tarjolla. Kaikki hahmot ja koreografiat on kehiteltävä itse.

– Kun lähdetään miettimään uutta hahmoa, ei auta kuin kokeilla, miten kädet saisi näyttämään vaikkapa ankalta ja miten sitä voisi liikuttaa. Harjoituksissamme on peili, josta näemme kätemme, Iita kertoo.

Iita on esittänyt erilaisissa tarinoissa mitä erilaisimpia asioita: milloin hän on osa hedelmäpuuta, milloin strutsin jalat.

Kuten kaikilla harrastuksilla, myös mustalla teatterilla on hyvät ja huonot puolensa.

– On mukavaa, kun yleisö seuraa kunnolla esitystä ja nauraa vitseillemme. Pimeydessä on kuitenkin se huono juttu, että rekvisiittaa on joskus vaikea löytää. Kovin suurista yleisöistäkin on turha haaveilla, sillä kädet ovat pieniä eivätkä näy kauas. Esitys näyttää parhaalta edestä, joten katsomoa ei voi paljoa levittää sivuillekaan.

Saarvan perhe esittää perinteisiä satuja kuten Ruma ankanpoikanen, ja jouluna ohjelmistoon kuuluu Tiernapojat. Peukalo-Liisa kääntyy esineteatteriksi.

– Sadun perusjuoni pysyy ennallaan, mutta sen ympärille lisätään omia pikku sivujuonia. Yksi esitys kestää vartista 20 minuuttiin, Iita kertoo.

Pimeää ei saa pelätä

Iitan mukaan mustan teatterin näyttelijä ei saa olla mikään hössöttäjäluonne, eikä tietenkään saa pelätä pimeää.

– Jos nyt haluaisi alkaa harrastaa mustaa teatteria, kannattaisi ensin käydä katsomassa muutama esitys malliksi. Eikä sitten muuta kuin pienellä porukalla inspiroimaan hahmoja ja tarinoita.

– Eikä saa unohtaa mustien vaatteiden ja verhojen hankintaa, Iita opastaa.

Lopuksi hän vielä vinkkaa, että keväällä on tiedossa mustaa teatteria täällä Raumalla Posellissa.

Teksti: Jenni Pullinen