Vapaussota-muistelujutusta historianopettajan näkökulmasta

Saahan sitä toki tehdä jutun ”vapaussota”-aktiivien kemuista. Tosin se on samaa tasoa kuin tekisi jutun kommarien luokkasota-juhlista. Yhtä yksisilmäistä.

Mutta, kun vapaussota-kiihkoilija pääsee jutussa kertomaan, kuinka emme tunne ja arvosta vapaussotaa ja kuinka 20–30-luvuilla asiat olivat paremmin, niin silloin historianopettajaa alkaa vähän harmittaa. Meillä koulussa kyllä opetetaan hyvin tarkasti sisällissodan vaiheet ja kerrotaan myös sodan eri nimistä. Oppilaille korostetaan, että vapaussota on voittaneen osapuolen näkemys.

Nykyään sotaa pidetään sisällissotana (jossa toki oli vapaus- ja luokkasodan aineksia, mutta vapaussotaa se oli korkeintaan siinä vaiheessa, kun venäläissotilaita riisuttiin tammikuussa aseista. Sen jälkeen valkokaarti lähti taistelemaan ihan suomalaisia vastaan).

Erityisesti minua – valkoisen Suomen puolustajien jälkeläistä – loukkasi jutussa se, että dosentti-mies unohti, mitä hänen vapaussodan voittajansa tekivät sodan jälkeen. Jos valkoiselle armeijalle haluaa muistopäivän, kannattaisi miettiä, miten muistetaan niitä kymmeniätuhansia, jotka kuolivat sodan jälkiselvittelyissä: vankileirillä nälkään tai teloitettuna sen takia, että he olivat toimineet työväenliikkeessä. Dosentin ihailemana 20–30-lukuna lapsille valehdeltiin koulussa, että sotaa käytiin Venäjää vastaan.

Toimittajalta olisin odottanut muutamaa kriittistä kysymystä. Mielestäni on hävytöntä, että muutama fanaatikko edelleen jatkaa vapaussota-muisteloitaan, kaikesta kertyneestä tutkimustiedosta huolimatta. Heillä on siihen totta kai oikeus, mutta niin on minullakin oikeus pitää sitä typeryytenä.

Sisällissota johtui Venäjän vallan hajoamisesta ja suomalaisen yhteiskunnan omista sisäisistä ristiriidoista. Kumpikin osapuoli oli yhtä syyllinen eikä sodassa ollut ”hyviksiä” ja ”pahiksia”. Valkoisen puolen voitto saattoi olla onni myöhemmän kehityksen kannalta, mutta niin oli myös se, että valkoisia auttanut Saksa hävisi sotansa. Muuten meistä olisi tullut Saksan vasalli.

Suomen kansalle sisällissota oli murhenäytelmä ja se vei vuosikymmeniksi mahdollisuuden rakentaa hyvää yhteiskuntaa. Toisen maailmansodan jälkeen asenteet muuttuivat, mutta eivät dosentin tarjoamasta syystä. Talvisodan ”ihme” muutti osapuolten käsityksiä.

Kunnollista tutkimusta sisällissodasta alettiin tehdä vasta 60-luvulla. Tuolloin nousi esiin myös molempien osapuolten terrori ja alettiin kysyä, miksi aiemmin oli vaiettu näistä asioista.

Nykypäivänä hyvää tutkimusta ovat tehneet esim. Pertti Haapala ja Marko Tikka. Näitä tutkimuksia soisi dosentinkin lukevan – ja Länsi-Suomen toimittajien, jotta he voisivat esittää edes yhden kriittisen kysymyksen.

Minulle ainakin tuli paha olo, kun jouduin lukemaan tuollaista yksisilmäistä valkoisen osapuolen ihannointia. Onneksi jutunkin mukaan tuossa valkokaartien ihannoijajoukossa ei ole alle eläkeikäisiä. Nuorempi väki on fiksua.