Uusikaupunki kirittää Raumaa elinkeinopolitiikassa

PÄÄKIRJOITUS | 02.02.2012 klo 04.17 | 

Elinkeinopoliittinen mittaristo -kyselyn tulokset kertovat, että parhaat pisteet Suomessa sai taas Uusikaupunki. Sen pistemäärä oli 91 pistettä, kun huonoimmat arviot saaneet kunnat jäivät noin 20 pisteeseen.

Satakunnassa kuntien pistemäärissä ei ole yhtä suuria eroja kuin koko maassa keskimäärin.

Merikarvia oli 67 pisteellä Satakunnan ykkönen. Koko maassa se pääsi sijalle 13, mikä kertoo maakunnan tasosta elinkeinotoiminnan hoidossa verrattuna muuhun maahan.

Satakunnassa Merikarvian jälkeen toiseksi tuli Huittinen. Seuraavina olivat Karvia, Harjavalta ja viidentenä Rauma, joka sai 56 pistettä.

Kärkiviisikko on lähes sama kuin vuonna 2010.

Elinkeinopolitiikan mittaristo -kysely toteutettiin viidennen kerran. Kysely tehdään joka toinen vuosi. Noin lyhyessä ajassa ei kovin merkittäviä muutoksia kuntien elinkeinotoiminnassa voi odottaa.

Muutama keskeinen tekijä erottaa kunnat toisistaan.

Päätöksenteon yrityslähtöisyys ja kuntien hankintapolitiikka arvioitiin kriittisimmin koko maassa.

Satakunnassa parhaita arvioita saivat kuntien yhteistyö sekä koulutus ja infrastruktuuri.

Mikään huono tulos ei Rauman sijoitus tietenkään ole. Pistesijoille pääseminen on aina kunniakasta, mutta mitalisijat ilman muuta pitää olla tavoitteena.

Raumalla ovat monet yrityselämään liittyvät asiat hoidettu mallikkaasti. Kun asiaa tiedustellaan yrittäjiltä tai kuntalaisilta, kuullaan vastakkaisiakin mielipiteitä. Tämä on kuitenkin aina odotettavaa.

Kun verrataan kaupungin taloutta muihin samankokoisiin tai suurempiinkin kaupunkeihin, voidaan olla tyytyväisiä.

Jos jostain pitää ottaa mallia niin se on Uusikaupunki, kaiken lisäksi vielä naapurikaupunki.

Huomionarvoisinta on se, että erittäin paljon yritystoiminnan tehdyn työn edistäjäksi profiloitunut kaupunginjohtaja Kari Koski siirtyy Raumalle tänä vuonna.

Uudenkaupungin hyvä sijoitus perustuu muutamaan asiaan.

Yrittäjien mielestä Uusikaupunki on kunnostautunut etenkin viestinnässä ja tiedottamisessa sekä koulutuksessa ja seudullisessa kehittämistyössä. Kaupungin vahvuuksia olivat lisäksi kyselyn mukaan elinkeinopolitiikka ylipäätään sekä yhteistyö yrittäjien kanssa.

Mistään ihmeellisistä asioista ei ole kyse, mutta niiden taitava ja yrittäjiä palveleva toteutus ei aina ole helppoa.

Uudenkaupungin ahdinko on ollut vertaansa vailla, kun Porsche lopetti pitkään jatkuneen yhteistyön autotehtaan kanssa.

Tänään tiedämme, että Uusikaupunki on selviytynyt vastoinkäymisistä erittäin hyvin. Valmet Automotiven sopimus hybridiautojen tuotannosta Fiskerin kanssa on tästä todiste.

Mielenkiintoiset
messut

Rauma saa toimia perjantaina nuorten satakuntalaisten opiskelijoiden yrittäjyysmessujen järjestäjänä.

Yli 30 satakuntalaista opiskelijoiden harjoitusyritystä esittäytyy tapahtumassa. Nuoret ovat osallistuneet lukuvuoden mittaiseen NY Vuosi Yrittäjänä -opinto-ohjelmaan.

NY-yritys on opiskelijoiden harjoitusyritys, jonka tarkoitus on työelämätaitojen ja yrittäjämäisen asenteen ja toimintatavan oppiminen. Hyvä tapahtuma, yrittäjiä tämä maa tarvitsee.

Pasi Katajamäki


|
  • Uusimmat keskustelut
  • Aktiivisimmat keskustelut