Sanomalehti Länsi-Suomi | Sinun kotisivusi | Pääkirjoitus

Sairaanhoitopiirille tuli kiire

PÄÄKIRJOITUS | 04.03.2010 klo 04.18 | 

Raumalaisten taipumaton tapa toimia Medi-Rauman puolesta näyttää saaneen päättäjiin liikettä sairaanhoitopiirissä.

Miten muuten voi tulkita sitä, että piirin johto yllättäen esitteli omia ehdotuksiaan raumalaisille, vaikka vain jokin aika sitten kaikki julkinen keskustelu asiasta haluttiin vaientaa neuvottelujen ajaksi.

Neuvotteluja käydään edelleen, joten se siitä vaitonaisuudesta.

Ei sairaanhoitopiirissä voida olla niin tyhmiä, että luullaan raumalaisten vain uhittelevan ja odottavan parempia tarjouksia. Niitä on jo saatu Varsinais-Suomen puolelta voimassa olevan aiesopimuksen muodossa, joten Raumalla ei ole kiirettä mihinkään hätiköityyn ratkaisuun.

Sairaanhoitopiirillä sen sijaan kiire tuntuu painavan päälle, muuten ei alkuviikon palaveria Porissa olisi järjestetty ja esitelty uusia vaihtoehtoja Medi-Rauma-hankkeen suhteen.

Vauhtia päätöksentekoon on laittanut ministeriötason myönteisyys Medi-Raumaa kohtaan.

Sairaanhoitopiirissä on pakko uskoa, että kunta voi päättää mitkä terveydenhuollon palvelut se järjestää itse ja mistä se vastaa sairaanhoitopiirin osana.

Tämän suhteen ei tulkinnanvaraisuuksia ole.

Sairaanhoitopiirin alkuviikosta tekemä esitys liikelaitoksesta ei Raumalle sovi.

Kaupunginvaltuuston päätös on ja pitää, eikä sitä muuksi muuteta. Piirin tiedossa on, että Medi-Rauma on jatkossa osa kaupungin organisaatiota.

Liikelaitoksesta huolehtisi sen sijaan sairaanhoitopiiri.

Erilaisia malleja terveydenhuollon ja sairaanhoidon järjestämiseksi Raumalla on jo useita. Jos sama tahti jatkuu, tulee päättäjille valinnan vaikeus.

Tavallinen kuntalainen on tässä uusien vaihtoehtojen viidakossa enemmän kuin hukassa. Häntä kiinnostaa tietenkin eniten se, että palvelut ovat ajan tasalla ja että niitä on saatavissa.

Parasta on, jos mahdollisimman monet tarpeelliset palvelut löytyvät läheltä eli Raumalta, maantieteelle kun ei voi mitään.

Rauman ja sairaanhoitopiirin kanssa on sovittu, että johtavat lääkärit käyvät vielä läpi koko Medi-Rauma-hanketta ja sen sisältöä. Heillä on tämä viikko aikaa punnita olemassa olevia vaihtoehtoja ja sorvata tilalle vielä ehkä jotain uutta ennen ensi viikon neuvotteluja.

Näillä lumilla eletään nyt mielenkiintoisia aikoja satakuntalaisessa ja ennen kaikkea raumalaisessa terveydenhuollossa.

Onneksi lakko
jäi lyhyeksi

Moni julkisia kulkuneuvoja käyttävä kansalainen huokaisi helpotuksesta, kun auto- ja kuljetusalan lakko päättyi. Vajaan päivän kestänyt lakko ehti jo leikata tuntuvasti henkilö- ja tavaraliikennettä. Linja-autoliikenteestä noin kaksi kolmasosaa jäi lakon aikana ajamatta.

Kokonaan ei liikenne normalisoidu ennen kuin viikonloppuna, mikä kannattaa pitää mielessä.

Pasi Katajamäki


  • Uusimmat keskustelut
  • Aktiivisimmat keskustelut