Kullanperässä yhteisöllisyys voi hyvin

YLEISÖNOSASTO | 09.12.2008 klo 09.45 | 

Pääministeri Vanhanen kaipasi yhteisöllisyyttä Kauhajoen tragedian jälkeen. Hän ei kuitenkaan sitä sen paremmin määritellyt. Yhteisöllisyys-sana tuli mieleeni viime lauantaina, kun hautasimme isäni lesken (ei minun äitini) Ulvilaan.

Hän muutti isäni kanssa Lapin Kullanperään n. 32 vuotta sitten, kotoisin hän oli Merikarvialta, jäi leskeksi 15 vuotta sitten. Vuosien varrella hänen luonaan käydessäni aina kuulin, miten ystävät ja naapurit olivat pyytäneet hänet mukaansa erilaisiin tapahtumiin, harrastuksiin, kauppareissulle, kirkkoon ja moniin muihin juttuihin sekä varmistaneet, että kaikki on kunnossa.

Tämän minä koen yhteisöllisyydeksi. Se kantoi loppuun saakka.

Hautajaisten jälkeen illalla vanhin poikani totesi, että ulvilalaisilta ei vastaavaa yhteisöllisyyttä löydy. Kokemusten perusteella myönsin asian olevan juuri näin. Itseäni nämä kullanperäläiset fiksut tavat eivät täysin yllättäneet, koska olen aikanaan yli 50 vuotta sitten siellä viettänyt viisi koulun kesälomaa ja useita joululomia, mutta oli hienoa huomata, ettei näistä perinteistä ole luovuttu.

Sydämelliset kiitokset kyläyhteisölle yhteisesti ja Mailikselle, Pertille ja Salmelle erikseen vainajan läheisten puolesta.

Altti Ramstedt

Lisää mielipidekirjoituksia sanomalehti Länsi-Suomessa




  • Uusimmat keskustelut
  • Aktiivisimmat keskustelut