Keskustan remontti ollut rahansa arvoinen
Kymmenen vuoden jättiurakka Rauman keskustan kehittämiseksi alkaa olla loppusuoralla. Tulokset ovat osoittaneet, että vuonna 2000 hyväksytty yleissuunnitelma on toiminut erinomaisesti kaupunkikeskustan parannusvälineenä.
Koko massiivinen kehityshanke on ollut siihen käytetyn rahan arvoinen panostus. Yksi osoitus siitä on viime vuonna Raumalle myönnetty Vuoden kaupunkikeskusta -palkinto.
Rauma on investoinut kymmenen vuoden aikana noin 10 miljoonaa euroa ydinkeskustan ulkomuodon, liikenneolosuhteiden, pysäköinnin, valaistuksen, kalustuksen ja katupintojen parantamiseen. Tänä päivänä kaupallinen keskusta näyttää siltä, miltä historiallisen mutta elinvoimaisen pikkukaupungin pitääkin: houkuttelevalta, helppokulkuiselta ja siistiltä.
Suuri muutos alkoi Anundilanaukiolta, jonka remontti antoi esimakua siitä, mitä tuleman pitää. Kiviladonnat, uudet katuvalaisimet ja puistonpenkit noudattelivat samaa linjaa kuin myöhemmin Vanhan Rauman pääkaduilla Kuninkaankadulla ja Kauppakadulla nähtiin.
Katutila koki muutoksia myös Savilan terminaalissa, Kanalinrannassa ja Nortamonkadulla. Kauppatorin kunnostus oli oma lukunsa, ja torikatoksista käytiin ajoittain kipakkaakin keskustelua. Yhtenäinen linja kuitenkin jatkui ja seuraavaksi kolmatta vuotta kestänyt kaupungin pääväylän Valtakadun kunnostus saadaan päätökseen. Viimeisiä yleissuunnitelmaan kuuluvia hankkeita ovat Kalatorin ja Parpansalin remontit.
Valmista keskustaa katsellessa voi yleissuunnitelmaa pitää jopa aikaansa edellä olevana. Koko hanke vastaa pitkälti hollantilaisen liikennepsykologi Pieter de Haanin Raumalla esittelemää käsitystä eri liikennemuotojen yhteisessä käytössä olevasta katutilasta. Turhat esteet, kiellot ja jaottelut on poistettu liikenneturvallisuuden ja vastuullisen autoilun parantamiseksi.
Asia nousi esille Raumalla Elävä kaupunkikeskusta ry:n vuosiseminaarissa, joka sekin toi osaltaan Raumalle näkyvyyttä ja tunnettuutta kaupunkisuunnittelijoiden ja keskustojen kehittämisaktiivien keskuudessa.
Keskustan kasvojenkohotus ei olisi onnistunut nykyisellä tavalla ilman paikallisten yrittäjien panosta ja innostusta. Kiinteistönomistajat ovat satsanneet omia rahojaan muun muassa katujen sulanapitojärjestelmään ja yrittäjät ovat puhaltaneet henkeä kaupalliseen keskustaan omilla tempauksillaan ja markkinoillaan. Yhteistyö on voimaa, ja se on Raumallakin ymmärretty.
BB puhuttaa aina vain
Television jokasyksyinen Big Brother -ohjelma on pyörinyt jälleen vajaan viikon verran ruudussa. Formaatti on siitä mielenkiintoinen, että vaikka se ei kaikkia kiinnostaisikaan, riittää siitä silti jutunjuurta.
Joko asukkaiden teot ja toilailut ruudussa ihastuttavat tai vihastuttavat, mutta harva jää kylmäksi. Ei siis ihme, että sarja palaa ruutuun vuosi toisensa jälkeen.
Irene Valovirta

