Jälleen on sana sanaa vastaan
Runsaat kaksi vuotta vellonut vaalirahasotku ei ota laantuakseen. Poliitikot haluaisivat asian jo unohtaa, mutta Kehittyvien Maakuntien Suomen, KMS:n puuhamies Arto Merisalo ei sitä salli.
Nyt Merisalo väittää, että suurten puolueiden johto on tiennyt KMS:n jakamasta vaalituesta huomattavasti enemmän kuin tähän mennessä on myönnetty.
Keskeistä on se, kuka puhuu totta tai kuka valehtelee ja kuinka paljon.
Kiinnostavaa Merisalon väitteessä on se, että suurten puolueiden johtohenkilöt ovat olleet tietoisia KMS:n tuesta ennen vuoden 2007 eduskuntavaaleja. Sekä keskustan että kokoomuksen eduskuntaryhmien johtajat olisivat Merisalon mukaan neuvotelleet vaalituesta ja siitä, kenelle sitä kannattaa maksaa.
Keskustan silloinen ryhmänjohtaja Timo Kalli samoin kun kokoomuksen Jyri Häkämies kiistävät neuvottelut Merisalon kanssa. Myöskään sosialidemokraattien puheenjohtajana ennen vuoden 2007 vaaleja toiminut Eero Heinäluoma ei muista yhteydenpitoa Merisalon kanssa.
Kaikki Merisalon kanssa neuvottelut kiistäneet poliitikot kuuluvat edelleen puolueidensa huippuihin, joten mitä muuta he oikeastaan voivatkaan kuin kieltää kaiken.
Ensi kevään eduskuntavaaleihin on vielä aikaa, mutta eivät äänestäjät aivan muistamattomia sentään ole. Poliitikot tietävät, että nyt on hyvin tarkkaan mietittävä, mitä myöntää ja mitä kieltää.
Arto Merisalon väitteiden todenperäisyyden varmistaminen on vaikea asia.
Totuuden tietävät vain asianosaiset.
Yleisen elämänkokemuksen perusteella tuntuu kuitenkin järkevältä se Merisalon väite, että hän olisi neuvotellut juuri ryhmänjohtajien kanssa vaalituen kohdentamisesta tietyille ehdokkaille.
Ryhmänjohtajat tietävät ja tuntevat maakuntien miehet ja naiset ja mahdolliset potentiaaliset läpi menevät ehdokkaat eli ne henkilöt, joita kannattaa tukea.
Mutta kun poliitikot kiistävät kaikki yhteydet, niin pitääkö heitä uskoa? Jollakin perusteella KMS kuitenkin jakoi 400 000 euroa rahaa eri ehdokkaille.
Voisi ilman muuta ajatella niin, että rahaa ei jaettu summamutikassa eri ehdokkaille, vaan hyvin koordinoidusti ja ajatuksella. Siinä ryhmänjohtajista olisi ollut ilman muuta apua KMS:lle.
Jos jokin taho, kuten KMS, on ottanut yhteyttä puolueisiin ja ilmoittanut käytössä olevan useita satojatuhansia euroja vaalitukeen, niin houkutus tarttua syöttiin on varmasti ollut hyvin suuri.
Nyt kaikki pitää tietenkin kieltää.
Kreikalla
Japanin ongelma
Kreikassa on paljastunut samanlainen ongelma kuin hiljakkoin Japanissa. Myös Kreikassa on maksettu miljoonien eurojen arvosta eläkkeitä kuolleille.
Kreikassa viranomaisten eläketiedoissa oli 500 yli 110-vuotiasta kansalaista. Nyt on paljastunut, että heistä yli 300 onkin jo kuollut.
Kreikan tapaan Japani on ollut ylpeä iäkkäistä kansalaisista. Myös Japanissa sukulaiset ovat salanneet vanhuksen kuoleman ja nostaneet hänen eläkkeensä.
Pasi Katajamäki

