Sanomalehti Länsi-Suomi | Sinun kotisivusi | Pääkirjoitus

Autoilijaa rangaistaan yhä omistamisesta, ei käytöstä

PÄÄKIRJOITUS | 01.03.2010 klo 04.18 | 

Tänään tapahtuvaa ajoneuvoveron uudistusta on jo etukäteen sekä kiitelty että moitiskeltu riippuen siitä, minkä pöydän takana kommentaattorit istuvat. Valtiovarainministeriössä ajoneuvoveron muuttamista päästöperusteiseksi on hehkutettu melkeinpä fantastisena älynväläyksenä, Autoliitossa uudistukseen suhtaudutaan jo paljon nihkeämmin.

Kummankin osapuolen argumenteille on omat vahvat puolensa.

Kiistämätön fakta on kuitenkin edelleen se, ettei ajoneuvoveroa ole sidottu auton käyttöön vaan ajoneuvon omistamiseen. Bensasyöpölle urheiluautolle mätkäistään korkein mahdollinen rangaistus, vaikka autolla ajettaisiin vain tuhat kilometriä kesäisin, ja vaikka auton kokonaispäästöt jäisivät vuoden mittaan alhaiselle tasolle.

Eipä silti, Suomesta löytyy aivan yhtä epäoikeudenmukaisia tapoja paikata vuotavaa valtiontalouden laivaa eli tässä mielessä uusiutunutkaan ajoneuvovero ei ole huutava vääryys.

Sen sijaan se tuttu argumentti, jonka mukaan ajoneuvovero kannustaa ajamaan paljon, ei ole oikein toimiva. Vai ajaako joku turhaan ympyrää siksi, että saisi ajoneuvoverolle vastinetta? Sopii ainakin epäillä.

Suomen henkilöautokantaa ryhdytään nyt verottamaan autojen hiilidioksidipäästöjen mukaan ja liikenteen turvallisuusvirasto Trafissa pelätään ”isoa hässäkkää” (KL 23.2.). Vuoden mittaisen siirtymäkauden ansiosta valtio lähettelee koteihin Trafin päälliköiden mukaan esimerkiksi vaikeaselkoisia verolippuja.

Hieman kummastusta tietysti herättää se, että asiaan vihkiytyneetkin tuomitsevat veroliput jo etukäteen hankalasti ymmärrettäviksi, mutta niistä ei jostain syystä saada selkokielistä versiota laskun maksajille. Ei kai päästöperusteinen ajoneuvovero niin vaikea asia ole?

Ajoneuvoveron muutos jatkaa samalla loogisella linjalla kuin autovero. Vuoden 2008 alusta voimaan tullut autoveron muutos suosii vähäpäästöisiä autoja, ja alhaiset päästöt saavat veroedun. Tämä on järkeenkäypää ja sillä on saavutettu tuloksia: uusien myytyjen autojen päästöt ovat parissa vuodessa laskeneet selvästi.

Oma lukunsa tässä asiassa ovat Euroopan unionin tasolla tehdyt linjaukset. Kun EU:n komissio on tuonut pöytään tiukkoja hiilidioksidivaatimuksia, ovat autotehtaat ympäri maailman kehittäneet muutamassa vuodessa teknologiaa, joka vähentää kulutusta ja tekee autoista ns. ympäristöystävällisiä. Eli suomeksi sanottuna aikaisempaan nähden vähemmän tupruttelevia.

Vertailun vuoksi voidaan mainita, että autoteollisuus pystyi vuosina 1995–2005 vähentämään keskimääräisiä päästöjä ainoastaan 25 gramman verran 161 grammaan kilometriltä. Tavoite on paljon alempana – ja niihin pääsee vain valmistamalla kevyitä ja pienehköllä moottorilla varustettuja autoja.

Mikko Soini

Nuorten
vuoro

Osa Leijona-ikoneista jättää jääkiekkomaajoukkueen Vancouverin jälkeen nuoremmille. Kiekkopiireissä on jo vuosia ihmetelty sitä, mistä mitat täyttäviä pelimiehiä aiotaan saada konkareiden tilalle.

Se on selvää, että MM-tasolle pitää nyt ottaa myös lahjakkaita nuoria, vaikka turpiin tulisikin. Tulevaisuutta pitää rakentaa – pelasivathan Teemu Selänne, Jere Lehtinen ja Saku Koivu miesten kisoissa reilusti alle parikymppisinä.




  • Uusimmat keskustelut
  • Aktiivisimmat keskustelut