Sulassa sovussa ydinsulassa
Merivesilauhdutteisten ydinvoimaloiden aiheuttama lämpöpäästö mereen on iso tai pieni ongelma, riippuu keneltä kysyy. Jos asiaa tiedustellaan linnuilta, asia ei ole ongelma ensinkään. Päinvastoin.
Ydinhysteriaa vai tervettä varovaisuutta?
Ympäristö | 16.01.2010 klo 11:01|Se on kuplinut pinnan alla, ja tulihan se lopulta myös päivänvaloon.
Iso-Britanniassa on alkanut julkinen keskustelu siitä, perustuuko säteilyturvallisuus liioiteltuun ydinhysteriaan vai todellisiin riskeihin. Taustalla on ydinvoimateollisuuden ja sen ilmastoihmeeseen vannovien huoli siitä, että turvallisuusvaatimukset tekevät uusien voimaloiden rakentamisesta sekä hidasta että kallista.
Tämäpä lämmittää, sanoi jääkarhu ilmastoneuvotteluista
Jaahas. Ne on nyt pidetty: koko maailman odottamat, kaksiviikkoiset ilmastoneuvottelut, joiden piti tehdä vallankumous sekä kansainväliseen yhteistyöhön että ilmastopolitiikkaan.
Kansallispuistokeskustelu kuosiin
Ympäristö | 2.10.2009 klo 22:10|Vielä on monta kiveä kierrettävänä, mutta väylä on nyt auki.
Valtioneuvoston periaatepäätös Selkämeren kansallispuistosta on vahva viesti. Lakia toki vasta veistetään, ja sen hyväksyy tai hylkää lopulta eduskunta. Näinhän se meillä menee.
Nolla on enemmän kuin ei mitään
Ympäristö | 31.08.2009 klo 12:08|Napsahtaa sitä nolla näppärämmällekin, sanoi mummo kun euroja markoiksi muutti.
Rauman julkisten kiinteistöjen energiatehokkuudesta kertoneeseen juttuuni (L-S maanantaina 31.8) oli päässyt yksi väärä lukema.
Tietolaatikossa mainittiin konsultin arvioimaksi, rahalliseksi energiansäästöksi 1 700 000 euroa vuodessa. Aivan näin huimiin lukuihin ei sentään parin miljoonan investoinnilla päästä.
- 1 / 9
- Seuraavat kirjoitukset
