Horelli jatkaa LiigaEurassa

LENTOPALLO | 26.05.2011 klo 22.40 | 

LiigaEura teki kolme hyvää jatkosopimusta tulevalle kaudelle Mestaruusliigassa.

Vuoden tulokkaaksi valittu Heidi Horelli on yksi mieluisimmista uutisista. Liigan neljänneksi paras torjuja on hyvä meriitti ensikertalaiselle, joten ensi kaudesta on lupa odottaa vieläkin parempaa.

Jukka Koskinen on tyytyväinen Horellin jatkamiseen

– Olen todella iloinen sekä Heidin että LiigaEuran puolesta, että pääsimme jatkosopimukseen. Vaikka kausi oli loukkaantumisten takia hankala, niin Heidi osoitti kyllä jo todelliset kykynsä keskipelaajana.

– On varmasti nyt paljon helpompi lähteä ensi kauteen. Lisäksi vielä passareiden kanssa hyvä yhteistyö pääsee jatkumaan siltä hyvältä tasolta mihin keväällä jäätiin.

Päivi Pohjalainen jatkaa liberona ensi kaudellakin.

– Ensimmäisenä otin yhteyttä, kun viime kaudesta jäi niin kova nälkä näyttää. On kiva kuulla että Anni, Heidi ja Elli ovat myös jatkamassa, hän sanoi.

– Positiivisesti iloinen uutinen oli myös se, että Anna Boricheva palaa Euraan. Tulemme varmasti harjoittelemaan kesällä kovaa, että olemme hyvässä kunnossa kun kausi alkaa.

Koskinen ottaa mielellään Pohjalaisen joukkueeseen

– Päivi oli ensimmäinen pelaajista, joka ilmoitti heti, että haluaa satsata ensi kauteen tosissaan. Kova palo on jo harjoittelemaan, ja kun pelaajalla on motivaatio kohdallaan niin se tuo myös tulosta, Koskinen kertoo.

Lupaava passari Elli-Maija Junnila sen sijaan jatkaa passarina.

– Elli-Maijan kanssa on mukava jatkaa seuraavakin kausi, ja tarkoitus olisi mennä taas askel eteenpäin. Tavoitteena tietysti on haastaa passarin tonttia ihan tosissaan, Koskinen sanoo.

Länsi-Suomi



Share | |
Uusimmat urheilu-uutiset