Aikansa Casanova
Porin Oopperan tämän kauden teos, Mozartin Don Giovanni, on yhdistelmä komediaa ja tragediaa. Se on tarina naistennielijästä, joka viettelee kaikki tielleen sattuneet kauniimman sukupuolen edustajat ikään, kansallisuuteen ja yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta.
Traagisen käänteen ooppera saa, kun Donna Annan isä ja kansan rakastama komtuuri ryhtyy puolustamaan tyttärensä kunniaa ja saa surmansa. Don Giovannin palvelija Leporello ja Donna Elvira muiden muassa yrittävät saada Don Giovannia kaidalle tielle siinä kuitenkaan onnistumatta, mikä koituu Don Giovannin kohtaloksi. Paha saa palkkansa on päälleliimattuna opetuksena oopperan lopussa.
Don Giovannina Porissa on Ari Hosio. Hänen rutinoitunutta esiintymistään on miellyttävä seurata. Vain miekkailu tarvitsee lisää harjoitusta. Miekoista kun lähtee vastaava ääniefekti kuin lyömäsoittimista, niin toivoisi niiden lyöntien rytmittyvän musiikin kanssa samaan tempoon.
Leporellon osaa laulanut Kristjan Möisnik teki myös oivallisen näyttelijänsuorituksen. Leporellon luetteloaaria oli yksi lähes kolmetuntisen oopperan kohokohdista.
Naisrooleissa Mozartin Don Giovannissa kuullaan pelkkiä sopraanoja. Kolmikko – Tove Åman, Mia Huhta ja Ulla Paakkunainen – oli erinomaisessa vireessä. Laululle antoi tilaa ilmeisen pelkistetty koreografia, sillä mitä vähemmän on liikettä, sitä paremmin kykenee keskittymään itse musiikkiin. Paikoitellen ooppera muistutti solistikonserttia, erityisesti silloin kun kaikki pysähtyi. Toisaalta on kyllä paljon parempi, ettei ole koreografiaa kuin että on sellainen vain koreografian vuoksi.
Varsinainen lavastus muodostui kahdesta nousevasta tasosta ja muutamasta portaasta. Esityksen aikana takaseinälle heijastettiin kuvia. Ajoittain taustalla oli videokuva itse esityksestä. Se toimi hyvin. Tekstitys oli suomeksi, samaan aikaan kuin itse ooppera laulettiin italiaksi.
Käsiohjelman liitteenä oleva libretto oli niin ikään suomeksi, mutta suomennokset poikkesivat toisistaan. Kaiken kaikkiaan tekstikoneen suomennos otti liikaa vapauksia. Se vei tunnelmaa rajusti alaspäin. Turhan arkipäiväinen nykysuomi ei sopinut genreen.
Talonpojan osassa Janne Sundqvist onnistui loistavasti. Vaikka hahmossa on tiettyä karikatyyriä – suuri, tyhmä ja kömpelö – kokonaisuudessa oli jotain samaa kuin Shrekissä, hyvää ja hellyttävää.
Kuoron osuus Don Giovannissa ei ole kovin keskeinen, mutta siinä missä kuoroa tarvittiin, se tiesi paikkansa. Porin oopperakuoro oli rytmisesti ajallaan ja se soi hyvin. Kapellimestari Jukka Iisakkilan lyönnin näki televisiomonitoreista, ja hän piti musiikin hienosti hallinnassa.
Orkesterimontusta kuului usein cembalon aloitus. Kerran Kristjan Möisnik Leporellona ehti ennen, mutta sitten huomasi, että ai niin, se cembalo! Pokka piti hyvin, ja sitten aloitettiin uudelleen.
Ohjauksellisesti Don Giovannin toteutus on perinteinen ja pelkistetty. Puvustus ja maskeeraus tukevat samaa ideaa. Oopperasta muodostuu ehjä kokonaisuuus, mikä onkin se, mikä jää päällimmäisenä mieleen.
Katja Valmunen
W. A. Mozart: Don Giovanni
Porin Ooppera, Pori Sinfonietta, Palmgren konservatorio
Ohjaus: Tapio Parkkinen, Kapellimestari: Jukka Iisakkila, Lavastus: Christer Lågland, Koreografia: Eija-Riitta Hytönen
Ensi-ilta 2.10. Promenadisali, Pori