Rehn ennustaa komission parantavan kasvuennustettaan
KOTIMAA | 03.09.2010
klo
16.17 |
EU:n talouskomissaari Olli Rehn uskoo, että EU:n komissio korjaa kasvuennustettaan jonkin verran ylöspäin. Komissio esittää oman talousennusteensa 13. syyskuuta. Vielä keväällä komissio ennusti tälle vuodelle yhden prosentin kasvua.
Euroopan keskuspankki korjasi ennustettaan jo eilen ja povasi kuluvaksi vuodeksi kasvua 1,4–1,8 prosenttia. Kesäkuussa EKP ennusti kasvuluvuiksi korkeintaan 1,3 prosenttia.
Rehnin mukaan EU:n taloudessa eletään käännekohtaa, sillä talous on kääntynyt kasvuun ja toinen vuosineljännes oli jo nopean kasvun aikaa.
Gallup? Miten välttää paha talviflunssa ja miten sitä voi parhaiten hoitaa?.








