”Työ jäisi kesken”

Kuva
Tom Westerholm kokee, että valmennustyö jäisi kesken, mikäli hän ei jatkaisi Korihaiden peräsimessä.
KORIPALLO | 26.04.2011 klo 07.49 | 

Uransa paketoinut Korihaiden konkaripelaaja Jussi Kumpulainen nimesi pronssiottelun jälkihöyryissä Tom Westerholmin tyynesti Suomen parhaaksi valmentajaksi.

Omasta leiristä tulleessa kehussa on helposti värikynää, mutta todistetusti Westerholmin johtama valmennustiimi sai Korihait pelaamaan.

Vaikka suvereenisti esiintynyt KTP vei pronssit, kausi oli uusikaupunkilaisille menestys. Neljäs sija oli seurahistorian paras suoritus 16 vuoteen, ja välieräpaikkaan Korihait pystyi myös Suomen Cupissa.

Seuran monitoimimies Westerholm otti kesällä edustusjoukkueen valmennusvastuun kaiken muun tekemisen jatkoksi. Sopimus oli vuoden mittainen, eikä jatkosta ole vielä selvyyttä.

– Ei mulla ole sopimusta, eikä kukaan ole kysynyt. On ajatus jatkamisesta, mutta ei voi jatkaa, jos kukaan ei kysy, Westerholm heittää.

Valmentajaneuvottelut
puheenjohtajan vastuulla

Valmentajakysymystä ratkottaessa hän ei ole vetovastuussa. Toiminnanjohtaja-Westerholmin tehtävänä ei ole sorvata sopimusta valmentaja-Westerholmille.

– Puheenjohtaja käy meillä niitä neuvotteluja. Toiminnanjohtaja voi kyllä neuvotella pelaajien kanssa, Westerholm sanoo.

Talvi oli raskas, sillä Westerholm hoiti edustusjoukkueessa ja seurassa vähän kaikkea. Valmennuksellisesti hän toki jakoi kuormaa Petri Helmisen ja Ville Vuorisen kanssa.

– Onhan se ollut raskasta, mutta vähän jäi sellainen olo, että työ jäi kesken, Westerholm tiivistää.

Amerikkalaispelaajien
jatkaminen mahdollista

Korihaiden pöytä on tällä hetkellä muutenkin puhdas, sillä kaikki pelaajasopimukset päättyvät. Varmaa ei kuitenkaan ole kuin uransa lopettavan Kumpulaisen lähteminen.

Korihait harkitsee jopa kaikkien amerikkalaispelaajiensa pitämistä, vaikka jenkkien pestaaminen toiseksi vuodeksi tulisikin verosyistä avauskautta kalliimmaksi.

– Verotuksen puolelle se paukuttelee, mutta se etu saatetaan menettää ylimääräisten lentolippujen hinnoissa, jos vaihtelemaan joudutaan. Tässä tietää, mitä saa, Westerholm huomauttaa.

– Eikä sentään mistään 50 prosentin verotuksesta puhuta. Lähinnä ollaan mietojen alkoholijuomien lukemissa.

Heikon vieraspelaamisen
syyt kaivettava esiin

Mitalitta jääminen kirpaisi luonnollisesti, mutta parin yön nukkumisen jälkeen Westerholm on huomannut, että aurinko nousee edelleen ja kausi oli edelleen onnistunut.

Hän on myös kääntänyt katseensa jo tulevaan.

– Meidän on oikeasti mietittävä, minkä takia emme pystyneet pelaamaan tämän paremmin vieraskentillä. Jouduimme kaikki isot pelit pelaamaan vieraissa, ja hävisimme ne, Westerholm muistuttaa.

– Se pitää selvittää, oli kuka tahansa jatkajana. Jos olen itse, niin tiedän itse syyn, jos joku muu, hän osaa käydä keskustelun läpi. Olettaen, että joukkue on sama.

KTP oli tuoda pronssipelin
Uuteenkaupunkiin

Pohitullissa Korihait oli koko kauden liki lyömätön, mutta esimerkiksi kauden viimeisessä kamppailussa kaukana kotoa aivan vastaantulija.

Lähellä toki oli, että pronssimitalit olisi ratkaistu Pohitullissa.

– Kotka mietti tosissaan pronssiottelun siirtämistä Uuteenkaupunkiin. Aloite tuli Kotkan puolelta, sillä he pelkäsivät, ettei heille tulisi lainkaan yleisöä, Westerholm paljastaa.

Viime hetkellä KTP veti kuitenkin homman puihin. Ehkä Kotkassa tajuttiin, ettei pronssien vieminen Pohitullin hornankattilasta olisi ollut kovinkaan helppoa.

KIMMO MÄKELÄINEN, LÄNSI-SUOMI



|
Uusimmat urheilu-uutiset