Korihait kiinnitti nigerialaispelaajan

KORIPALLO | 27.09.2011 klo 15.51 | 

Uudenkaupungin Korihaiden ryhmä on saamassa nigerialaista väriä. Vuodesta 2005 Suomessa palloillut Henry Umoru on maanantaista lähtien virallisesti Korihaiden mies.

Hän edusti kahdella viime kaudella Kauhajoen Karhua, mutta kesän aikana miehen pelioikeudet siirrettiin divarijoukkue Lapua Korikobrille. Maanantaina ne siirtyivät edelleen Uuteenkaupunkiin.

– Hän on mahdollisesti siirtymässä meille. Seurasiirto on tehty varmuuden vuoksi, koska samalla kaudella toisesta siirrosta tulee 30 päivän karenssi, Korihaiden toiminnanjohtaja-valmentaja Tom Westerholm kertoo.

– Hän on tulossa Uuteenkaupunkiin töihin, mutta mikään muu ei ratkea ennen kuin työasia ratkeaa. Tämä olisi luonnollisen siirtymän kautta tapahtuva siirto.

Umoru on edustanut Suomessa myös Äänekosken Huimaa. Hän 25-vuotias, 202-senttinen ja 113-kiloinen sentteri.

Juuri pituutta Korihaiden miehistöstä on puuttunutkin.

– Kyllä tätä asiaa on duunattu jo pitemmän aikaa. Paperit ovat olleet meillä jo kuukauden verran, Westerholm paljastaa.

KIMMO MÄKELÄINEN, LÄNSI-SUOMI



|
Uusimmat urheilu-uutiset