Vaarallista mopokulttuuria

Kaksipyöräisten moottoriajoneuvojen näkyminen ja kuuluminen liikenteessä on edennyt mittaan, josta tavallinen suvaitsevainenkin kansalainen alkaa jo saada tarpeekseen. Erityisesti riesana ovat nuorten suureen suosioon nousseet mopot, skootterit, kevarit ja mopoautot tai miksi niitä sitten kutsutaankin. Nämä liikkumisvälineet ovat myös viranomaisten kokemuksen mukaan muodostuneet huomattavaksi ongelmaksi.

Kyseisten ajopelien päristelyt liikenneväylillä ja niiden ulkopuolella sekä kokoontumiset jopa satapäisiksi laumoiksi huoltoasemien ja parkkialueitten liepeille edustavat lajissaan taas yhtä älytöntä ilmiötä, jonka mielekkyyttä ei kannata perustella ainakaan nuorten kehittävän yhdessäolon tarpeella.

Kysymys on lähinnä massakäyttäytymisestä, jota mikään ei oikeasti kontrolloi. Jos nuorten sosiaalisuuden kehittyminen edellyttää tämänkaltaista seurustelua, kehityksen ei ainakaan voi katsoa kulkevan eteenpäin.

Innostuminen erilaisiin moottoriajoneuvoihin on sinänsä aivan luonnollista ja hyväksyttävää, mutta häiriökäyttäytymisen piirteiden ylilyönnit eivät sitä ole. Joissain poliisipiireissä lasketaan mopoilusta johtuvien liikennevalitusten ja valvontapyyntöjen osuudeksi nykyisin jopa 90 prosenttia. Se on enemmän kuin liikaa.

Kaikki tietävät, mistä niin sanotussa moposikailussa on kysymys: älyttömästä pärinästä aikaan ja paikkaan katsomatta, moottorien tahallisesti huudattamisesta, viritettyjen vehkeitten ylinopeuksista, keulimisista muun liikenteen seassa ja kaikenlaisesta piittaamattomuudesta toisia tienkäyttäjiä kohtaan.

Lehtitietojen mukaan pahimmilla häiriöalueilla on ryhdytty keräämään nimiä adressiin ongelmiin puuttumiseksi. Pohjois-Savossa poliisi pyytää sähköpostilla ilmoittamaan pahimmista häiriöistä ja mainitsemaan jopa rekisterinumerot. Tällainen ilmiantojärjestelmä ei tunnu mukavalta, mutta kun viranomaisten voimavarat eivät riitä, kaikki keinot otetaan käyttöön.

Valistus ja neuvonta eivät tässä asiassa ole ilmeisestikään tuottaneet tulosta. Viranomaisten ikävä johtopäätös jokapäiväisten tapahtumien perusteella on, että välinpitämättömyys ja piittaamattomuus aiheuttavat negatiivista joukkohenkeä ja sitä kautta muitakin ongelmia.

Poliisi korostaa, että huonosti käyttäytyvät päristelijät edustavat vain tiettyä osaa nuorista. Vaarana kuitenkin on, että kun ei välitetä liikennesäännöistä eikä poliisista, ohjeista piittaamattomuus voi johtaa muihinkin rangaistaviin tekoihin ja tietynlaiseen syrjäytymiseen. Tällaiseen kierteeseen joudutaan usein jo alle 15-vuotiaina.

Olisi ehdottomasti väärin pitää koko mopokulttuuria tuomittavana ilmiönä. Nuorilla on ja aina on ollut omat kuvionsa, joita vanhemmat polvet helposti arvostelevat. Esillä olevassa aiheessa on kuitenkin täysi syy vakavaan suhtautumiseen siltä osin, kun tilanne menee niin sanotusti överiksi.

Taas kerran on tietysti korostettava kotien ja vanhempien roolia. Vapauksiin liittyy myös vastuu, eikä sen määrittelemisen tarvitse tapahtua saarnaamalla, vaan järkeviä rajoja asettamalla. Ei vanhempien pidä esittää vahtikoiria, mutta kuitenkin tietää missä mennään ja mitä lapset tekevät.

Kasvavat onnettomuustilastot kertovat karua kieltään. Nuorison hittituote, mopoauto, on niihin suuri selitys. Sinänsä onkin vaikeasti tajuttavaa, että tämä nelipyöräinen ajoneuvo ei liikennevirrassa ole auto, vaan ajopeli, jota saa kuljettaa teoriakokeen jälkeen mopokortilla.

Vallitsevaa mopokulttuuria ei tällaisena voi katsoa suopein silmin.

Enpä olisi arvannut, että ryhtyessäni kirjoittamaan tätä kolumnia tiistaina, juuri samana iltana Raumalla sattuu vakava mopo-onnettomuus. Aiheesta puhuminen ei siis ole pelkkää ahdasmielisyyttä, vaan tosiasioitten toteamista opiksi ottamista varten.