Vaarallinen, vaarallisempi, susi

Aamu on niin pimeä kuin se vain joulukuussa voi olla.

Neljä nuorinta lastani askeltavat sohjoista soratietä, painavat reput selässä mutta iloisina kuin pienet auringot.

Kun bussin perävalot katoavat, maisema synkistyy entisestään.

Minua pelottaa lasteni puolesta. Kun oikein pysähdyn miettimään, pelko lähes lamaannuttaa.

Peninkulman pituinen koulukyyti kulkee pitkin mutkittelevaa paikallistietä, jonka petollisesti sortuvat ojanreunat kaatoivat vastikään säiliöauton.

Kapealla väylällä tulee vastaan aikataulupaineissa paahtavia jurttirekkoja ja oikoreittiä etsiviä täysperävaunuyhdistelmiä. Syksyin keväin tielle pitäisi mahtua puimurien ja traktorienkin.

Tai lumiauran – jos se sattuu näille pikkureiteille ehtimään.

Kaikenlaista pelottavaa ja vaarallista voi sattua.

Nuorimmaiset rakastavat puissa kiipeilyä, ja tavoittelevat aina vain ylhäisempää saavutusta.

Seutukunnan yksi iso koira käyttäytyy uhkaavasti. Se on jo kerran iskenyt hampaansa naapurin lapseen.

Keskustassa liikkui taannoin koululaisia autoon houkutteleva mies.

Joen ja lähilammen jää on talvisin petollisen heikkoa. Muistavatko lapset, että lupasivat olla menemättä?

Minua pelottaa, että jonkun nuoremman kohdalla toistuu vanhemman sisaruksen koko alakoulun jatkunut kalvava kiusaaminen.

Pelkään, että koventuneet yhteiskunnan arvot vievät lapsia kauemmas lempeästä ymmärtämisestä.

Mitä jos muiden ihmisten fanaattisuus estää heitä olemasta mitä haluavat tai kenen kanssa haluavat? Mitä jos he eivät koe kodin ulkopuolella rakkautta ja aitoa onnea?

Pelkään, että kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan.

Yritän suojella lapsiani vaaroilta. Yritän opastaa heitä kasvamaan empaattisiksi, elämää ja muita ihmisiä kunnioittaviksi aikuisiksi.

Mutta minua pelottaa se, miten epävakaassa maailmassa he joutuvat elämään.

Ilmastokriisi vie ruuan tropiikista, myrskyt ja tulvat repivät kaupunkeja. Talouskupla toisensa jälkeen puhkeaa, tulojen epäoikeudenmukaisuus kasvaa ja kokonaiset yhteiskunnat lähtevät liikkeelle.

Isot konfliktit lähellä ja kaukana ovat entistä todennäköisempiä.

Lähiseudulla muutkin vanhemmat pelkäävät lastensa puolesta. Äänenpainoista päätellen lähes ainoa vaaran aihe on kuitenkin susi.

Ja onhan niitä. Varmistettuja havaintoja tehdään kotiseudullani koko ajan joko jäljistä tai saalistuspaikoista.

Itse olen nähnyt villin suden kerran elämässäni, ja sekin oli melkein kotipihassa.

Niin naiivi en ole, että väittäisin mahdollista mahdottomaksi. Totta kai jokin susi joissakin oloissa jossakin paikassa voi hyökätä ihmisen kimppuun.

Se on ihan selvää. Mutta äärimmäisen epätodennäköistä.

Jos edes osa susihysteriaan käytetyistä voimista voitaisiin suunnata merkittäviin uhkiin, jotakin todella hyvää voisi tapahtua.

En ole nähnyt Facebookissa päivittelyä rekkaliikenteen saamiseksi pois koulubussin reitiltä. Kiusaamista vastustetaan vain tykkää-napilla tai jakamalla Youtube-videoita, ei opettamalla lapsille elämänkatsomusten kirjoa tai jokaisen ihmisen ainutlaatuista arvokkuutta.

Suvaitsevaisuutta koskevat yleisötilaisuudet eivät täyty tilanteesta kypsyneillä miehillä ja naisilla.

Lapsia menehtyy liikenteessä ja onnettomuuksissa jatkuvasti. Järjetön väkivalta leviää, toiset elämät haaskataan vihaan tai alistamiseen. Moni sielu hukkuu viinaan ja muihin huumeisiin.

Tätä tapahtuu ympärillämme joka päivä. Liian monen tajunnassa se kaikki jää susimielikuvien alle.

Minäkin pelkään lasteni puolesta, mutta susipelkoa ei pysty heihin istuttamaan. Siihen asiat ovat maailmassa liian huonosti.

jami.jokinen@lansi-suomi