Siirtolaisuudesta enemmän hyötyä kuin haittaa

Osallistuin hiljattain Rio de Janeirossa Sivilisaatioiden allianssin suureen Forum-kokoukseen, jossa monien muiden aiheiden ohella käsiteltiin siirtolaisuutta nykymaailmassa. Paneelikeskustelussa aiheesta alustivat Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOMn pääjohtaja William Lacy Swing ja Brasilian oikeusministeri Luiz Paulo Barreto.

He olivatkin hyviä tietolähteitä alan asioissa. Alustuksissa valotettiin siirtolaisuutta toisaalta globaalista, toisaalta yhden suuren valtion näkökulmasta.

Heitä kuunnellessa palautui mieleen suomalaisten siirtolaisuus, sen historia ja myös ajankohtainen keskustelu maahanmuutosta, siis siirtolaisuudesta Suomeen. Siirtolaisuutta globaalisti katsottaessa maahanmuuton ongelmia meillä liioitellaan, paljonkin.

Historiallisesti siirtolaisuus on ollut alusta lähtien parasta köyhyyden torjuntaa sen kaikille osapuolille. Tämän ovat monet kansantaloustieteilijät kuten J.K. Galbraith vakuuttavasti todistaneet. Elinoloiltaan kymmenen parhaan maan joukossa on kahdeksan, joissa on paljon siirtolaisia.

Suomen siirtolaisuudessa on koettu kaksi maastamuuton aaltoa. Ensimmäisessä runsaat sata vuotta sitten tuhannet nuoret suomalaiset muuttivat Amerikkaan varsinkin Pohjanmaalta, jossa maaseudulla viljelymaata ei enää riittänyt kaikille kuten ennen.

Toinen aalto oli sitäkin rajumpi, kun 1960-luvulta lähtien kymmenettuhannet työttömät nuoret siirtyivät Ruotsiin teollisuustyöläisiksi.

Näissäkin tapauksissa kaikki osapuolet hyötyivät siirtolaisuudesta. Maastamuuttaneiden enemmistö sai muualla paremman elämän, ainakin aineellisesti. Suomessa työttömyys väheni, kun työttömät työllistyivät Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Ruotsissa. Näiden maiden talouselämä taas sai suomalaisista tarvitsemaansa työvoimaa.

Siirtolaisuudessa lähtömaa voi näyttää menettäjältä, kun hyvää työvoimaa tulevaisuuden tekijöinä muuttaa muualle. Asia ei ole näin yksinkertainen. Lähtömaan kansantalous saattaa näet hyötyä siirtolaisista tulovirtana. Miljoonat siirtolaiset lähettävät osan tuloistaan entiseen kotimaahan läheistensä tukemiseksi, IOM-järjestön laskelman mukaan viime vuonna ainakin 414 miljardia dollaria –yli kolme kertaa enemmän kuin oli kaiken kehitysavun määrä maailmassa.

Kansantaloudellisissa laskelmissa ei tosin eritellä siirtolaisuuden muita seurauksia. Moni siirtolainen jätti ja jättää kotimaansa itkien. Kaikki siirtolaiset eivät ole aina tervetulleita toiseen maahan ja kulttuuripiiriin –pakolaisista puhumattakaan. Monien on vaikeaa kotoutua tulomaihinsa.

Rion kokouksessa Brasilian oikeusministeri kertoi menetystarinan onnistuneesta siirtolaisuudesta. Viiden viime vuosisadan aikana Brasiliaa on rakennettu paljolti siirtolaisten voimin. Sinne tulivat ensin portugalilaiset, olkoonkin, että kolonialisteina afrikkalaisine orjineen. Sittemmin Brasiliaan on tullut miljoonittain muuta väkeä, Euroopasta saksalaisia, italialaisia ja puolalaisia, Aasiasta japanilaisia ja jopa arabimaista tuhansia siirtolaisia.

Siirtolaiset ovat tulleet Brasiliaan ennen muuta työtä ja toimeentuloa etsimään ja löytämään. Siksi heidän kotoutumisensa on paljolti onnistunut. Kotoutumisen haluun hallitus on vastannaut antamalla työllistyneille pian kansalaisuuden ja laajat ihmisoikeudet.

Rion paneelikeskustelussa todettiin myös, että talouksien suhdannevaihtelut vaikuttavat siihen, miten siirtolaisiin suhtaudutaan.

Talouden noususukausina siirtolaiset kyllä toivotetaan tervetulleeksi työvoiman jatkeeksi, mutta taantumien aikaan nämä nähdään ongelmana niin taloudessa kuin laajemminkin yhteiskuntaelämässä.

Kuulostaa tutulta, kun seuraa nytkin aiheesta käytävää keskustelua meillä ja muualla Euroopassa. Olen itsekin kokenut siirtolaisuutta asumalla siirtotyöläisenä vuosikausia yhteensä kahdeksassa maassa kolmessa maanosassa. Koen saaneeni siirtolaisuudesta enemmän hyötyä kuin haittaa elämässäni.