Mää myännän kaike

KOLUMNI | 30.06.2010 klo 05.18 | 

Näin runoili aikoinaan turkulainen viisunikkari V.P. Lehto.

Pieni ulkomaanreissu virkistää mukavasti. Sai minutkin katumaan lähimenneisyyden syntejäni.

Viimeksi motkotin kulttuuriapurahojen yleistä pienuutta ja Festivon mukamas liian suurta, noin 30 000 euron tukisummaa.

Kaupunginjohtaja Arno Miettinen ja vapaa-aikajohtaja Soile Strander olivat lomamatkani aikana (L-S 19.6.) kommentoineet matalamielisiä väitteitäni.

Strander leimasi arvosteluni turhaksi, sillä ainakin 9 tukisummaa oli muuttunut kolminumeroisesta nelinumeroiseksi! Tämän jymyuutisen jälkeen ei voi kuin yhtyä hänen vakuutukseensa, että Vuosikymmenen Suuri Kulttuuriuudistuksemme on alkanut ainakin yhtä hyvin kuin Palmen murhatutkimukset.

Kaupunginjohtaja taas totesi, että Festivo on valtakunnan välineissä saanut suurta julkisuutta. Missä ja milloin, kysyy joku härskimpi. Hävetkää, te epäilevät Tuomaat, eikö teille muka riitä kaupunginjohtajan miehen sana? Kehtaattekin vaatia todisteita: tv-kanavien ja iltapäivälehtien julkaisupäivämääriä.

Kuhmon, Lieksan, Helsingin, Naantalin ja Uudenkaupungin musiikkitapahtumathan ovat Festivon vuotuisen mediavyörytyksen edessä vihreitä kateudesta.

Muutamissa juhlatilaisuuksissa ja esitelmissä myönnän paheksuneeni myös Rauman viimeisimmän patsasuutuuden, Sirkushevosen, sijoittamista Tenu-, anteeksi: Tekkalanpuistoon.

Rauman kaupungin ja parin kotiseutujehun närkästyneet kommentit ovat nyt avanneet silmäni näkemään väitteitteni ilkeämielisyyden.

Rauman kaupunkihistoriat ym. lähteethän todistavat vastaan väittämättömästi, että Vanhan Rauman asukkaat eivät ole milloinkaan olleet työnteolla rasitettuja. He ovat aina olleet huolettomia sirkushuvien kannattajia.

Koko Suomen sirkuskulttuuri on Vanhasta Raumasta lähtöisin ja täällä ansainnut kirkkaimmat kannuksensa. Maan suurimmat sirkukset ovat aina suorittaneet läpimurtonsa Vanhassa Raumassa.

Sirkushevonen sopii siis kaikin puolin nimenomaan Vanhaan Raumaan.

Hyvä juttu on sekin, että patsaasta ja sen sijoituspaikasta käytiin avoin ja hyvähenkisen perusteellinen kaupunkilaiskeskustelu, eikä pystytetty patsasta hätäisesti tai salavihkaisesti.

Vanhemmatkin synnit painavat mieltäni.

Rauman kesäteattereitakin olen näet joskus moitiskellut.

Tänä vuonna kaikki on erinomaisella tolalla. Onhan täysin luonnollista, että Foofengassa esitetään hitain hämäläisvoimin vetelää Alivuokralaista. Kantaesityksenä!

Ei silti, uusinnathan ovat suviaikaan todella toivottuja. Kuuskajaskarissa uusitaan Rykmentin murheenkryyniä ja jossain muualla vanhaa tv-sarjaa.

Toki näin kunnianhimoiset produktiot saavat laajalti huomiota valtakunnan medioissa. Rakkaan kotiseutumme maine omintakeista merikaupungin kulttuuria esiintuovana mekkana kasvaa entisestään. Turistit suorastaan tappelevat päästäkseen katsomaan aikaansaannoksiamme.

Keskikesän pehmentämin, leppoisin mielin pyydänkin siis vielä kerran anteeksi kaikilta, joiden mielen olen lähimenneisyydessä sananvap-, anteeksi taas: julkeuksillani, pahoittanut.

Etenkin Rauman virkamiehiä lupaan vastedes katsoa uusin silmin.

Langetkoon korkealta valtaistuimeltanne edelleenkin meitä, viallisia ja erehtyviä alamaisia, kohtaan ymmärtävä suopeutenne sekä vilpitön, epäitsekäs ja lempeän isällinen huolenpitonne.

Kuinka olemmekaan koskaan erehtyneet arvostelemaan viisaita päätöksiänne!

niemi.tapio@suomi24.fi

TAPIO NIEMI


  • Uusimmat keskustelut
  • Aktiivisimmat keskustelut