Luterilaista ristivetoa

Evankelisluterilaisen kansankirkkomme olemassaolon ja valta-aseman oleellisina sisältöinä ovat muun muassa kristillinen suvaitsevaisuus ja sen myötä ajan hengessä eläminen. Uskoon liittyvät kirkolliset peruskysymykset ovat lähtökohtaisesti yksiä ja pysyviä, mutta sen ei pitäisi tehdä mahdottomaksi sopeutumista yhteiskunnalliseen kehitykseen.

Kirkko ja uskonnot voivat ja niiden pitääkin muuttua. Niin on tapahtunut kautta ihmiskunnan hengellisen historian.

Kirkon opit rakentuvat perustekijöiden – uskon, katumuksen, anteeksiannon ja pelastuksen – kulmakiville. Niiden rinnalle nousevat arvot koostuvat monenlaisista asioista, sellaisistakin, joissa tulee sallia uudenlaisia tulkintoja.

Arkipäivän elämä alati kehittyvässä ja monimutkaistuvassa yhteiskunnassa käy vaikeaksi, jos muutokselle ei anneta tilaa.

Muutosmyönteiseen näkemykseen perustuva uskonnollinen vapaa-ajattelu on kuin myrkkyä erityisesti fundamentalistisissa, niin sanotuissa puhdasoppisissa piireissä. Pitäytyminen kiinni yhdessä totuudessa tuottaa helposti ongelmia.

Raamatun, yhtä hyvin kuin Koraaninkin sanatarkkaan tulkintaa nojautuminen aiheuttaa tunnetusti suuria erimielisyyksiä. Niiden seuraukset ovat hyvin tiedossa, eikä historia todista niistä pelkästään hyvää. Pelättävissä jopa on, että näiden kahden kirjan liian tiukka ohjeistus johtaa tulevaisuudessakin ei-toivottuihin vastakkainasetteluihin.

Näkemyseroja esiintyy myös samojen kirkkokuntien sisällä. Meillä Suomessakin tällaiset opilliset erimielisyydet jatkuvat, eivätkä ne mitenkään edistä uskovaisten asiaa. Muitakin ongelmia olisi ratkottavana.

Seurakuntien toiminnallisia mahdollisuuksia kaventavat maallisessa mielessä taloudelliset vaikeudet. Kun siihen yhdistyy vielä voimistunut jäsenkato, monilla seurakunnilla on miettimistä tulevaisuuden kohtaamisessa.

Tähän hetkeen ei tietenkään tarvittaisi enää opillisia tulkintaristiriitoja, jotka liittyvät erityisesti naispappeuskysymykseen. Se on kuitenkin taas noussut esille Luther-säätiön edesottamusten vuoksi.

Reilu neljännesvuosisata sitten tehty päätös näyttää tekevän yhä tiukkaa kansankirkossamme. Ei ihme, että arkkipiispa Kari Mäkinen kehotti aamuteeveen haastattelussa säätiötä tekemään johtopäätöksensä ja vetäytymään omaan yhteyteensä.

Luther-säätiö on etabloitunut julkisesti myös Raumalle tarjoamalla kannattajilleen kirjaimellista Raamatun tulkintaa oman jumalapalvelusyhteisönsä kautta. Palvelusohjeina ovat tinkimättä Martin Lutherin 1500-luvulla esittämät opinkappaleet ja luterilaiset tunnustuskirjat.

Säätiö kiistää olevansa ahdaskatseinen tai suvaitsematon, vaikka se edelleen kehottaa naista vaikenemaan seurakunnassa tai olemaan valitsematta itselleen miestä. Toimintajulistuksessaan se myös varoittaa, että kirkko, joka menee naimisiin ajan hengen kanssa, jää pian leskeksi.

Ehdottomista, erehtymättömistä ja inspiroituneista näkemyksistään huolimatta Luther-säätiö ei kuitenkaan halua erota kansankirkostamme. Tässä kohdin viitataan tunnettuun viinipuuvertaukseen, jonka mukaan terveet oksat on säilytettävä kristillisyyden puun rungossa sen elinvoimaisuuden ylläpitäjinä ja lisääjinä.

Liikkeet synnyttävät yleensä myös vastaliikkeitä. Niinpä kirkon vanhoillisuutta vierastavat tahot ovat esimerkiksi organisoimassa omaa listaansa tuleviin kirkolliskokousvaaleihin toteamalla, että kirkko kuuluu kaikille, eikä vain niille, jotka omasta mielestään ovat oikeita hurskaita kristittyjä.

Kaiken kansan kirkko saa olla myös kirjava ja rosoinen, eikä kenestäkään ole toisensa uskoa mittaamaan, sanovat liikkeen puuhaajat.