Hoitakaa itse lapsenne

Kotiäiti Nina Mikkonen puolusti naarastiikerin lailla lasten kotihoitoa TV1:n aamu-tv:ssä viikko sitten. Kotiäitiys vastaan päivähoito on kirvoittanut kommentteja niin nettikeskusteluissa kuin iltapäivälehdissäkin kuluvalla viikolla. Mikkonen vertasi suomalaista päiväkotijärjestelmää jopa natsi-Saksaan, jossa lapset ”pelastettiin” mahdollisimman varhain järjestelmän huomaan, etteivät vanhemmat pääsisi pilaamaan heitä.

Mikkosen mukaan lapsi oppii päiväkodissa väärällä tavalla itsekkääksi, koska lapset joutuvat taistelemaan hoitajansa huomiosta. Mikkosen viesti olikin, että paras kasvuympäristö lapselle on koti. Sanoma hukkui vääränlaiseen ulosantiin. Toki koti on ainakin pienille lapsille paras hoitopaikka.

Päiväkotitaipaleen aloittaminen vuoden iässä, tai jopa nuorempana, on kieltämättä aika karua. Aamiaispöydässä piltille työnnetään lusikka käteen ja sitten on opeteltava syömään, sillä samassa pöydässä istuu pari kolme muutakin samanikäistä. Tuskinpa hoitaja ehtii avittaa jokaista ruokailun alusta loppuun saakka. Myös Länsi-Suomen perjantainen pottakuva rivissä asioillaan istuvista lapsosista kertoi omaa kieltään päivähoidosta. On itsestään selvää, että lapsi saa päiväkodissa vähemmän huomiota kuin kotona äidin kanssa.

Mutta jos koti onkin paras hoitopaikka, suotta syyllistää vanhempia, ja varsinkaan äitejä siitä, kumman he valitsevat, hoitovapaan vai työelämän. Useimmille valinnan sanelevat taloudelliset tosiasiat.

Naiselle lapset ja työssä käyminen on ilman ulkopuolisia paineitakin yhtälö, josta potee syyllisyyttä puolin tai toisin. Kun nyt perheelliset käyvät töissä, olisi työelämästä sen sijaan löydyttävä riittävästi joustoa silloin, kun lapset ovat pieniä.

Nina Mikkosen mielestä media nostaa myönteisessä mielessä esille uraäitejä, koska media-alalla työskentelee paljon naisia. Eli me naiset ihailemme äitejä, jotka menestyvät työelämässä. Syystäkin, sanomme me kaikki ”lapselliset” työtä tekevät naiset. Sana uraäiti tosin sisältää negatiivisen arvolatauksen. Uraäitihän ei ole äiti ensinkään vaan pelottava, kylmäkiskoinen supersuorittaja, jolle työ menee perheen edelle.

Enpä usko, että kyse on niinkään naissukupuolen asenteesta. Kun opetusministeri Sari Sarkomaa viime syksynä ilmoitti jättävänsä ministerin tehtävät lastensa takia, hänen kerrottiin luopuvan työstään. Jos saman olisi tehnyt mies, häntä todennäköisesti olisi juhlittu isänä, joka uskalsi hypätä oravanpyörästä ja keskittyä perheeseensä. Muistaakseni Tanja Karpelaa arvosteltiin ministeriaikoinaan siitä, että hän halusi rauhoittaa kesälomansa lapsilleen kesätapahtumien kiertämisen sijaan.

Mutta eivät naiset aina osaa irrottautua urapaineista. Eräskin kansanedustajaäiti kiikutti vauvansa jo pariviikkoisena eduskuntaan. Lehtihaastattelussa tuore äiti kertoi, että hänellä oli kannettava mukana synnytyslaitoksella. Perustelut menivät jotenkin siihen suuntaan, että hän kokee olevansa parempi äiti, kun hänellä on muutakin tekemistä kuin lapsen hoitamista.