Eläkeläisvaarit ja vaalit

Tästä kirjoituksesta ei hyvä seuraa. Koska joku eittämättä pahoittaa mielensä, kehotankin herkkätuntoista lukijaa heti siirtymään seuraavalle palstalle.

Kiitos!

Me hurjapäisimmät jatkamme.

En suostu käsittämään, minkä vuoksi monissa asioissa ja toimenpiteissä on alaikärajat, mutta yläikärajojen asettaminen tuntuu olevan aivan ylivoimaista.

Juuri nyt ajankohtainen juttu on presidentinvaalit.

Koska lapsia ei pidetä pätevänä ilmaisemaan kantaansa äänestyskopissa, minkä vuoksi katsotaan aiheelliseksi, että yli kahdeksankymppiset köpöttelevät markettien koppeihin ilmaisemaan kantaansa siitä, kuka tai kumpi olisi pätevämpi presidentti.

Eikö tässä ratkaista tulevaisuutta? Miten kummassa aivan toisenlaisessa maailmassa varttunut ihminen millään tolkullisella tavalla antaisi panoksensa tulevaisuuden Suomen rakentamiselle? Älkää nyt vain ruvetko saarnaamaan kokemuksesta mitään! Tuskin kukaan ihan tosissaan kiistää sellaista totuutta, että kahdeksankymppisellä kansalaisella olisi minkäänlaista ymmärrystä käsittää kansainvälistyvän isänmaan haasteita.

Äänestämällä menneisyyden puolesta nämä vanhukset jarruttavat kehityksen eteenpäinmenoa.

Rahapelit ovat suomalaisille rakas harrastus.

Suurin kirjaimin kielletään alle 18-vuotiaita tuhlaamasta viikko- tai muita rahojaan kaiken maailman pelihoukutuksiin, kirjallisiin niin kuin teknisiinkin.

Mutta seniorikansalaiset saavat pienet tai sellaiseksi väitetyt eläkkeensä syytää surutta kioskien tiskeille tai kiskomalla kaikin voimin yksikätisiä merirosvoja ja muita houkutuksia.

Mikä herttaisinta: tavattoman usein eläkeläismummot ja -vaarit ojentavat vapisevin käsin kuponkejaan siinä hurskaassa toivossa, että kun voitto tulee, niin rahat annetaan lasten asuntovelkoihin tai lastenlapsien koulutukseen.

Olen joskus takaviistosta katsonut sitä pelikuponkien määrää ja mielessäni hiljaa hirvitellyt esitettyä pelaamislaskua.

Väitän kirkkain silmin ja kiukusta ähisten, että aika iso joukko näistä vanhuksista ei pysty arvioimaan, miten suuren lohkon eläkkeestä tämä toivorikas jälkeläisten avustaminen kaappaa.

Tosin puhdas uhkapelihimokin tuntuu iskevän pahasti nimenomaan ikäkansalaiseen. Kyllä sosiaalitoimi pystyisi kertomaan aika hurjia juttuja eläkeläisaddiktien viihtymisestä ruotsinlaivojen ja markettien peliautomaattirivistöjen äärellä.

Kun raha kuluu pelaamiseen, säästöt otetaan ruokailusta. Jätetään syömättä tai syödään koiranruokaa – ja ajaudutaan ennen pitkää sairaaloihin ties minkä puutostaudin runtelemina.

Olen jo lietsonut itseni sen verran kiihtyneeseen mielentilaan, etten enää jaksaa saarnata kahdeksankymppisten seikkailuista autojensa kanssa.

Ei ole tarviskaan, sillä tästä asiasta olen muistaakseni kirjoittanut jo aiemmin. En ole kylläkään pehmentänyt mielipidettäni, päinvastoin.

Olen yhä sitä mieltä, että nykyajan vilkkaassa liikenteessä 80 vuotta täyttäneillä, eikä useimmilla seitenviitosillakaan, ole edellytyksiä selviytyä omaa ja toisten turvallisuutta ratkaisevasti vaarantamatta.

Muita tielläliikkujia on aina vain enemmän, säännöt uudistuvat tiheään tahtiin, ja ikäukkojen ja -akkojen reaktiokyky ei kerta kaikkiaan riitä. Ja laskekaakin nyt herran tähden, mitä maksaa auton pitäminen, jos ajaa vaivaiset viisituhatta kilometriä vuodessa.

Taksi tulee takuuvarmasti halvemmaksi!

niemi.tapio@suomi24.fi