Edessäkö onnen aika?

KOLUMNI | 30.01.2012 klo 04.16 | 

Alkoi uuden vuosituhannen 12. vuosi. Suomelle valitaan 12. presidenttiä. Raumalla sekä kaupunki että kirkko täyttävät vuoden aikana pyöreitä.

Monet pitävät lukua 12 onnenlukuna. Jos on lukuihin uskomista, meillä on edessämme onnen aika!

Miksi 12:ta pidetään onnenlukuna? Ainakin se esiintyy hyvin monessa yhteydessä.

Aloitetaan niinkin arkisella asialla, kuten astioiden lukumäärällä. Ennen oli kunnia-asia, että taloudesta löytyy 12 hengen astiasto. Miksi kuppeja ja lautasia ym. ruokailuun liittyvää piti sitten olla juuri 12 kappaletta? Syy oli käytännöllinen. Samassa pöydässä ei voi istua enempää kuin 12 henkeä, jos halutaan yhteistä keskustelua. Kun seurueen koko on suurempi, on vaikeaa kuulla ja tulla kuulluksi.

12 on myös arkinen ajan mitta. Kello raksuttaa päivälle 12 tuntia. Vuodessa on 12 kuukautta. Päivä vaihtuu toiseksi, samoin uusi vuosi seuraa vanhaa aina ajallaan.

Antiikin aikana ajateltiin, että koska kaikki toistuu säännöllisin väliajoin, tulevaisuus on ennustettavissa. Lähi-idässä ja antiikin Kreikassa horoskoopit laadittiin jokaiselle kuukaudelle. Kiinalaisen katsomuksen mukaan tapahtumat toistuvat 12 vuoden jaksoina. Kiinalaiset horoskoopit ovatkin vuosihoroskooppeja.

Kiinassa juuri juhlittu uusivuosi aloitti Lohikäärmeen vuoden. Lohikäärmeen vuotta pidetään erityisen onnekkaana aikana. Silloin kannattaa solmia avioliitto, synnyttää lapsi ja tehdä talouteen tai politiikkaan liittyviä kauaskantoisia päätöksiä. – Kuten valita presidenttejä!

Antiikin Kreikassa ja Roomassa jumalia oli 12, mutta 12 on myös raamatullinen luku. Vanha testamentti kertoo Israelin 12 sukukunnasta ja Uusi testamentti 12 apostolista. Uuden testamentin viimeinen kirja Johanneksen ilmestys kietoo molemmat kirjat yhteen kertomalla tapahtumista, jotka on ennustettu Vanhassa testamentissa.

Ilmestyskirja elävöittää tulevaa hengen valtakuntaa vertauksella. Kultaisen Jerusalemin kaupunginmuurissa on 12 porttia ja niillä jokaisella 12 enkeliä. Kaikkiin portteihin on kirjoitettu Israelin 12 sukukunnan nimet – Jaakobilla oli 12 poikaa. Muurilla on 12 perustusta ja niissä Jeesuksen 12 opetuslapsen nimet. Perustukset koostuvat jalokivistä, joita on 12:ta eri lajia, mm. safiireja ja smaragdeja. 12. jalokivi on ametisti. Neliömuotoisen kaupungin jokainen sivu on 12 000 vakomittaa (=2 304 km). Jokainen muurin 12 portista on muotoiltu yhdestä helmestä.

Jotain raamatullista voi nähdä myös oman aikamme maallisessa valtakunnassa, Euroopan unionissa. Sen sinisessä lipussa on 12 tähteä. Keskiajalla Neitsyt Maria kuvattiin sinisessä puvussa, jonka helmaa koristaa 12 kultaista tähteä. Maria-kuvat ja -patsaat ovat selvästikin inspiroineet EU-lippumme luojaa.

Siihen aikaan kun roomalaiskatolinen kirkko sai jalansijan Rauman seudulla, Neitsyt Marialla oli Jumalan Äitinä paljon tärkeämpi rooli kuin nykyisessä luterilaisessa kirkossa.

Vaikka ”takaisin äitikirkkoon” kääntynyt, presidenttikilpailussa pudonnut Timo Soini osoittaakin peukkua alas unionin kohdalla, voisi kuvitella, että hän sentään ”tykkää” unionin lipusta ja sen sanomasta.

Presidentinvaalin toisella kierroksella voit valita numeroiden 2 ja 6 välillä. 2 x 6 =12. Onko se hyvä enne? Tuoko 12. presidentin aika Suomelle onnea? Onnea ainakin tarvittaisiin elettäessä keskellä kaiken maailman kriisejä!

Raija Banerjee


|
  • Uusimmat keskustelut
  • Aktiivisimmat keskustelut